1500-luvun pääsiäisaiheinen mysteerinäytelmä (Coventry mystery), Public Domain

Salamyhkäisiä järjestöjä ja elokuvataiteen symboliikkaa (episodi 30)

podcast

Siirryn aistit tavallista herkempinä ympäristölle Tampereen Tuomiokirkon ja Finlaysonin kirkon kautta tapaamaan näyttelijä, teatteriohjaaja ja numerologi Seppo Heinolaa. Sepon jo puoli vuosisataa kestänyt kiinnostus numerologiaa, Kabbalaa ja salaseuroja kohtaan on inspiroivaa. Näen kansallisromanttisen Tuomiokirkon 64-osaisen shakkilautamaisen ikkunan ja pöllö-symbolit sekä goottilaisen Finlaysonin kirkon kuusi- ja viisisakaraiset tähdet talvisessa uudessa valossa. Keskustelemme Sepon kanssa salaseuroista, salakirjoituksista, kabbalasta, mysteerinäytelmistä ja teatteritaiteesta.

Mikä on informatiivisen, mystisen ja itsekasvatuksellisen numerologian ero? Mihin salakirjoituksia tarvittiin? Kumpi oli mieleen painuvampaa, näytellä Mannerheimiä Kekkosen katsellessa esitystä vai esittää Kauppamatkustajan kuolema-näytelmän pääroolia samalla, kun tajuntaan iski numeron 18 voima? Casablanca, Piukat paikat, Vertigo, James Bond, Irma la Douce – Pikku Pariisitar ja Komisario Palmu, esoteerisia elokuviako? Miten teatteri ja teologia liittyvät toisiinsa? Kuvaako teatteri elämää vai elämä teatteria?

Aika tietysti loppui kesken eikä tekniikan aikakausikaan vaikuttanut tykkäävän mystiikasta, koska päämikrofoni sanoi jo alkuvaiheessa kaput. Haastattelu on siis nauhoitettu toissijaisella mikrofonilla, joka vaikutti heikentävästi äänenlaatuun. Tästä huolimatta paluumatkalla rautatieasemalle meitä vielä huvitutti edessä kulkeva auto, jonka rekisterikilvessä luki RRR-432. Nämä ovat näitä numerologin elämän iloja. Toivottavasti jaksatte nauttia mukanamme tästä Mesokosmoksen salamyhkäisimmästä jaksosta!

Pitäisin mieluummin uskon Kultaiseen Legendaan, Talmudiin ja Alcoraan kuin siihen, että tämä Kaikkeus on ilman mieltä.
– Francis Bacon


Linkkejä

Kuva

1500-luvun pääsiäisaiheinen mysteerinäytelmä (Coventry Mystery), Public Domain

Errata

  • kohdassa 5:57 haastattelijan olisi pitänyt sanoa, että A.C.A.B (1312) on fasistisen sijasta nimenomaan anti-fasistisen ja anarkistisen liikkeen tunnus, jota nykyään käytetään viha-/sekasorto-/hämmennysilmaisuissa mm. graffiteissa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Salamyhkäisiä järjestöjä ja elokuvataiteen symboliikkaa (episodi 30)

  1. Kiitos Marko teosta ja Seppo asiatiedosta.. noilla mennään.

    Tuossa on monta hyvää kohtaa ja aihetta jutella. Mukavasti yhdisti asioita niiden tutuudedsta huolimatta… Ja meikäläisittäin sanomatta jääneet voi sisällyttää tuohon… Mutta niin on hyväkin. 🤔 Jutellessa tuon voisi purkaa uudelleen…

    Kiitos isolta pajalta 🙏

    Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.