Kun Elara ja Orfeon ottavat askeleen kohti kosmista horisonttia, heillä on vain yksi päämäärä: ylittää universumin kausaaliset rajat. ’Pieni Valtameri’ on tarina tutkimusmatkasta tuntemattomaan, jossa kvanttifysiikan lait venyvät äärimmilleen ja aika-avaruuden ulottuvuudet muuttuvat hallitsemattomiksi. Tämä filosofinen scifinovelli haastaa lukijan pohtimaan, mitä tapahtuu, kun ihmiskunta astuu alueelle, josta ei ole paluuta.

Elämän surullisin puoli tällä hetkellä on se, että tiede kerää tietoa nopeammin kuin yhteiskunta viisautta.
-Isaac Asimov

EPISODI 1

Vuonna 5048

Elara seisoi Galaksien Vartijoiden pääobservatorion edessä, katsellen valtavia aliaaltoteleskooppeja, joiden läpimitta oli satoja metrejä ja joiden paraboliset antennit oli valmistettu hiilinanoputkista ja grafeenista. Teleskoopit osoittivat universumin etäisimpiin kohteisiin, keräten tietoa kaukaisista galaksirykelmistä. Observatorio oli rakennettu Pimeän Planeetan pinnalle, joka kiersi punaista kääpiötähteä nimeltä Proxima a. Tähden suoma heikko valo ja planeetan vakaa rata olivat ihanteelliset kosmisten ilmiöiden tutkimiseen. Planeetan ilmakehä oli ohut ja koostui pääosin typestä ja jalokaasuista, kuten argonista, mikä minimoi ilmakehän aiheuttamat häiriöt havaintoihin.

Elara piti edessään olevaa tehtävää siirtokunnan historian merkittävimpinä. Hänen täytyi matkata sinne, missä kukaan muu ihmisen kehittämä elollinen olento ei ollut käynyt – kosmisen horisontin tuolle puolen. Tai jos oli, ei ollut sieltä ainakaan viestinyt takaisin.

”Elara, tule tänne,” Orfeon sanoi, hänen synteettinen äänensä väreillen kohinatonta selkeyttä ja kunnioitusta. Elaran duaali, Orfeon, seisoi suuren näytön ääressä, joka projisoi viimeisimmät tiedot Häilyvästä Vaeltajasta. Se oli galaksi, jonka punasiirtymä oli kasvanut eksponentiaalisesti viime aikoina, ja joka oli näinä kuukausina ylittämässä kosmisen horisontin.

Kosmisessa horisontissa avaruuden laajeneminen ylitti valonnopeuden suhteessa havaitsijaan. Tämä ei tarkoittanut, että galaksi itsessään liikkuisi valoa nopeammin, vaan että avaruus galaksin ja havaitsijan välillä venyi niin nopeasti, ettei galaksista lähtevä valo enää ehtisi saavuttaa havaitsijaa. Häilyvän Vaeltajan valo oli matkannut miljardeja vuosia, ja nyt, juuri ennen sen ennustettua katoamista ikuisiksi ajoiksi, oli aika hypätä galaksin jälkeen jättämien valovirtojen kyytiin.

”On ymmärrettävä, että emme puhu vain tavallisesta liikenopeudesta, vaan avaruuden laajenemisesta yhdessä liikenopeuden kanssa,” Orfeon jatkoi. ”Kun Häilyvä Vaeltaja ylittää kosmisen horisontin, sen lähettämän valon aallonpituus venyy äärettömyyteen, ja valoon liittyvä energia, joka saavuttaa meidät, lähestyy nollaa.”

Elara nyökkäsi. Hän tiesi, että matka oli todellinen haaste. Heidän oli matkattava Häilyvän Vaeltajan viimeisten fotonien selässä, jotka venyivät äärimmäiseen punasiirtymään, häipyen kosmisen mikroaaltotaustasäteilyn taakse. Nämä fotonit olivat niin heikkoja ja niiden energia niin alhainen, että ne olivat lähes kadonneet havaintolaitteiden mittaustarkkuuden ulkopuolelle.

Galaksien Vartijat olivat kuitenkin suuressa tiedossaan kehittäneet teknologian, aliaaltoanturit, joilla näiden viimeisten valonsäteiden potentiaali voitiin vangita. He löysivät tavan hyödyntää fotonien alkuperäistä ominaisenergiaa valon polarisaatioista ja kvanttiominaisuuksista.

Valmistautuminen matkaan

Galois 5000-nimisellä sylinterimäisellä avaruusasemalla, kääpiötähden planetaarisessa järjestelmässä kaksikko valmistautuu lopulliseen irtiottoon uhaten galaksin pakonopeutta. Aseman sisällä vallitsi keinotekoinen painovoima ja ilmastointijärjestelmät pitivät yllä optimaalista lämpötilaa ja ilmankosteutta. Elara ja Orfeon olivat viettäneet viimeiset kuukaudet valmistautuen tähän hetkeen.

Heidän Pieni Valtamerensä, oli kaksikymmentä metriä pitkä avaruusalus. Se oli muinaisuudesta, eikä kukaan tuntenut aluksen alkuperää ja kaikkia sen rakenteita. Aluksen pinta oli päällystetty heijastavalla kondensoidulla materiaalilla, joka suojasi alusta kosmiselta säteilyltä. Pienen Valtameren polttoaineena käytettiin muun muassa horisontaalienergiaa, joka saatiin venytetyistä valokvanteista. Nämä fotonit kantoivat mukanaan informaatiota ajasta, jolloin universumi oli paljon nuorempi, ja nyt ne auttoivat Elaraa ja Orfeonia matkustamaan ääriolosuhteissa.

”Kun ylitämme kosmisen horisontin,” Orfeon sanoi, ”meidän tulevaisuutemme valokartio ei enää osu limittäin Häilyvän Vaeltajan kanssa. Tämä tarkoittaa, että sieltä lähtevä valo ei voi koskaan enää saavuttaa meitä. Se on kuin astuisimme pimeään kuiluun, joka erottaa maailmamme.”

Se on universumin reuna, jossa kvanttimekaniikka ja yleinen suhteellisuusteoria kohtaavat. Muinoin kaksituhattaluvulla vielä ajateltiin, että kvanttigravitaation salaisuudet selviäisivät mustien aukkojen uumenista. Vahvistusta tälle ei tullut edes tuhat vuotta kestäneiden tutkimusten jälkeen.

”Me tiedämme, että kosminen horisontti on konkreettinen raja, joskin kullekin havainnoijalle oma,” Elara sanoi. ”Mutta emme tiedä varmaksi, mitä fotoneille tapahtuu aivan horisontin reunamilla. Miten ne käyttäytyvät, katkeavatko fotonit vai ovatko ne vielä osa meidän universumiamme?”

”Juuri tätä me aiomme selvittää,” Orfeon vastasi. ”Pieni Valtameri on varustettu erityisillä mittalaitteilla, jotka pystyvät mittaamaan Planckin etäisyyttä vastaavia kvanttifluktuaatioita. Uskomme, että nämä havainnot voivat paljastaa jotain uutta kvanttigravitaatiosta, ja siitä, mitä tapahtuu, kun makroskaalaisen universumin laajeneminen kohtaa mikrokvanttimaailman.”

Elara astui alukseen. Aluksen sisällä oli steriiliä. Käytävät olivat kapeita ja täynnä monimutkaisia laitteita. Ohjaamossa oli holografinen näyttö, joka näytti informaatiota aluksen järjestelmistä. Jännitys tiheni. Kun aluksen moottorit käynnistyivät, alkoi se välittömästi imeä itseensä Häilyvän Vaeltajan viimeisiä valonsäteitä, käyttäen niiden energiaa työntääkseen alusta eteenpäin avaruuden laajenemisen kanssa synkroniassa. Edessä oli matka, joka veisi heidät tutkimattomaan.

Pieni Valtameri kiihdytti suorassa kulmassa kohti kosmisen horisontin kehää. Aluksen mittalaitteet alkoivat kerätä tietoa ympäröivistä fotoneista. Niiden aallonpituudet venyivät yhä pidemmiksi. Elarasta tuntui kuin aika pysähtyi ja he matkasivat ajassa taaksepäin. Toisaalta hän ajatteli, että se oli mahdotonta. Aikamatkustus on mahdollista vain eteenpäin. Aika käy joko hitaammin tai nopeammin suhteessa muihin tarkkailijoihin, mutta ei taaksepäin. Niin hän ajatteli, mutta tunsi toisin.

Rajalla

Juuri ennen kuin alus saavutti kosmisen horisontin, Elara näki välähdyksen – ei valoa, vaan jotain muuta, kuin repeämän universumin kudoksessa. Se sisälsi signaalin Kvisaarien sivilisaatiolta. Kvisaarien kieli ja merkit olivat universumin omaa algoritmikieltä, jonka syklit ja kuviot olivat yhteydessä suoraan kosmisen kudoksen peruskantoaaltoihin. Signaali oli koodattu kvanttitilojen sarjaksi, joka silmänräpäyksessä siirsi suuren määrän dataa.

”Se on onnistunut!” Elara huudahti, ja lähetti nopeasti vastaanottokuittauksen takaisin Galaksien Vartijoille käyttäen kvanttiviestintälaitetta. Tämä signaali oli kaikille todiste siitä, että vaikka kosmisen horisontin ylitys merkitsi kausaalisuuden katkeamista tiettyyn suuntaan, se ei ollut täydellinen eristys. Universumissa oli keinoja, joiden kautta tieto saattoi siirtyä usean havainnoijan avulla rajan yli – jopa universumien välillä. Kolmen kappaleen heijasteteoria oli ennustanut tämän efektin jo kauan aikaa sitten. Toinen tapa oli käyttää makroskooppista kvanttilomittumista.

Kun Pieni Valtameri ylitti kosmisen horisontin suhteessa Häilyvään Vaeltajaan, Elara aisti ajan olemuksessa piilevän salaperäisyyden piireissään ja ytimissään. Hän oli nyt keskellä tapahtumaa, joka oli avannut uuden luvun historiassa.

He jatkoivat matkaansa, tietäen, että heidän havaintonsa mullistaisivat ymmärryksen kosmologiasta ja kvanttigravitaatiosta. Kosminen horisontti ei ollut enää tutkimaton alue. Heistä tuli osa universumin suurempaa tarinaa… tarinaa, joka ylitti kaiken, mitä oli koskaan aiemmin fotosensitiivisesti nähty.

Hallinta karkaa

Elara Nyx, Galaksien Vartijoiden edustaja, ja Orfeon Kael, Itsenäisen Droidiliiton kunniajäsen, olivat synteettisiä olentoja muinaisen ihmiskunnan kehityskaaresta valmiina kohtaamaan uuden sfäärin sinfonioita.

Pieni Valtameri purjehti gravitaatioaaltojen harjalla hyödyntäen aliaaltofotonien energiaa. Aluksen mittalaitteet skannasivat ympäristöä, mutta ensimmäiset tulokset olivat hämmentäviä – tuiketunnistimien energiapulssit eivät noudattaneet tunnettua kaavaa. Koinsidenssit, yhteensattumat gravitaatioaaltojen ja aliaaltofotonien välillä, olivat täysin satunnaisia. Aliaallot näyttivät väärää signatuuria. Jokin oli muuttunut, mutta Elara ei osannut sanoa, mikä.

Yhtäkkiä, ilman varoitusta, Kvisaarien arvoituksellinen viesti alkoi välkkyä aluksen näytöillä. Elaran magneettisista vuoputkista koostuva hermoverkosto alkoi priorisoida resurssejaan tuntemattoman häiriön analysointiin. Aikaisemmat laskelmat universumin laajenemisesta ja fotonien käyttäytymisestä eivät enää vastanneet mallinnuksia. Jotain oli mennyt pieleen.

Ennen kuin hän ehti reagoida enempää, Pieni Valtameri alkoi värähdellä, ja aluksen hallintajärjestelmät lakkasivat tottelemasta kokonaan. Aluksen valot vilkkuivat ja hälytyssignaalit värisivät sen rakenteissa. Universumin ulottuvuudet sulautuivat yhteen ja kietoutuivat toisiinsa, muodostaen ristiriidan kriittisiin holonomiaryhmiin aluksen sisäisessä maailmanmallissa. Aika, tila ja kausaalisuus sekoittuivat käsittämättömällä tavalla keskenään. Elara koki itsensä eksyneeksi ensi kertaa sitten siirtokunnan perustamisen.

Epäuskon vallassa Elara huomasi aluksen tulleen vedetyksi kohti outoa ilmiötä, joka oli kuin peili, mutta vääristynyt ja jatkuvasti muuttuva. Hän yritti turhaan vakauttaa alusta, mutta kaikki näytti karkaavan hänen hallinnastaan.

Elaran sisäinen kiintopiste etsi turhaan ankkuroitavia kohteita. Jotain luonnon perustuksista oli muuttunut hänen ympärillään. Hän tajusi, että viimeinen mahdollisuus palata takaisin oli hetki sitten lipunut hänen ulottuviltaan.

Juuri ennen kuin hän menetti tajuntansa, Elara puhui itsekseen: ”Olinko unohtanut ottaa huomioon horisonttia ylittäessäni kvanttikriittisen alueen retrokausaalivaikutuksen?!”

Menneisyys kutsuu

Elaran silmät sulkeutuivat ja avautuivat uneliaasti, ja jokaisella kerralla hän näki edessään Orfeonin – ensin kymmenen, sitten sata, lopulta kolmetuhatta vuotta nuorempana. Elara yritti tarttua hetkeen, mutta jokainen yritys liukui pois kuin avaruuden tomu hilarakenteiden välistä.

Orfeonin ihmismäiset pehmeät sormet koskettivat kevyesti hänen otsaansa, ja ennen kuin pimeys jälleen kietoi Elaran, hän kuuli tämän kuiskaavan: ”Elara, oletko valmis kohtaamaan menneisyyden, joka on vielä edessäsi?”

EPISODI 2

Vuonna 2048

Elara ei ollut varma, oliko hän palannut ajassa taaksepäin vai yhä jossain tuntemattomassa ulottuvuudessa. Hänen edessään Orfeon ojensi nipun papereita – vanhoja arkkeja, joiden reunoilla näkyi sormenjälkien haamuja käsistä, jotka olivat koskettaneet niitä. Muste niissä oli haalistunut lähes lukukelvottomaksi. Kun Elara otti nipun vastaan, paperit tuntuivat raskailta, ikään kuin ne olisivat imeneet itseensä kokonaisen historian aikapoimuja repiviä otuksia, jotka yrittivät nyt murtautua esiin.

Hän vilkaisi ensimmäistä sivua. Elaran magneettista kehoa säätelevä keskus miltei pysähtyi hetkeksi. Sivu oli kirjoitettu hänen omalla käsialallansa, vuosien takaa, kun hänen kätensä eivät olleet vielä biometrisiä. Hänen ei ollut tarvinnut kirjoittaa käsin vuosisatoihin.

”Neuralink on hiottu täydelliseksi,” Elara toisteli mantraa, joka oli kulkenut hänen mukanaan läpi aikakausien. Hän muisti kuinka linkki hänen ja globaalin tietovaraston välillä kehittyi alun perin. Se oli ollut ensimmäinen askel kohti muodonmuutosta ihmisestä kyborgiksi ja siitä edelleen androidiksi, mielen ja koneen saumatonta fuusiota.

Orfeon, hänen rinnallaan seisova kollega ja ystävä, ei ollut silloin vielä ottanut tätä askelta. Hän ei ollut luopunut ihmisyydestään, ei antanut periksi kehon heikkouksille ja yhteiskunnan luomalle paineelle. Hän oli ”luomuihminen” – termi, jota transteknologeiksi itsensä määrittelevät käyttivät puhuessaan niistä, jotka eivät olleet astuneet heidän mielestään vääjäämättömälle tielle.

Orfeon nyökkäsi ja astui taaksepäin, antaen Elaralle tilaa käsitellä vanhoja muistojaan.

Päiväkirjamerkintä, 25. helmikuuta 2048

Espoon Otaniemen teknologialaitos. Paikka on muuttunut täysin. Älymateriaalit ovat tulleet arkkitehtuuriin. Nanokiteistä valmistetut seinät seuraavat liikkeitäni. Järjestelmä tuntuu tarkkailevan jokaista tekemistäni. Olen hyväksynyt sen kokonaisvaltaisesti, en vain käyttöehtojen osalta. Enemmän häiriötä on mahdollistettu anonymiteetin avulla kuin läpinäkyvyydellä.

Snow Mirage! Laboratoriossa näin ensimmäistä kertaa ”elävänä” laitteen, joka generoi keinotekoisen pilven, josta tutkimuskeskus oli maailmankuulu. Siitä sataa lumihiutaleita. Jokainen alas leijaileva hiutale noudattaa tiettyä fraktaalikuviota, joka toistuu sadeverhossa. Tämä on merkittävää, koska tutkimme juuri näitä kaavoja kvanttikriittisissä tiloissa, joka liittyy kaaoksen ja järjestyksen väliseen dynamiikkaan.

Tietyllä ilmanpaineen, kosteuden ja magneettikentän manuaalisäädöllä lumisade saadaan toteuttamaan fraktaalitilan sijasta normaalia satunnaista jakaumaa. Maan massaa vastaava Schwarzschildin säde on noin 0.9 cm, joka heijastuu yllättävällä tavalla lumihiutaleiden kokoon ja rakentumiseen. Seuraamalla gravitaatiovaikutuksia, jotka aiheutuvat maapallon elliptisestä kiertoradasta, huomattiin, että ne voidaan kompensoida ja sitä kautta stabiloida ja kontrolloida kiteen muodostusta.

Fraktaalirakenteet alkavat vihdoinkin tulla todennetuiksi kaikissa mittasuhteissa. Tästä keksinnöstä jaettiin viisi vuotta sitten ”Sulo-Groq-IT” STEM-innovaatiopalkinto suurten otsikoiden rummuttamana. Se oli ensimmäinen tekoälyn autonomisesti keksimä, vertaisarvioima ja julkaisema tutkimus.

Orfeon piti tänään tiimille luennon ajan geometriasta ja siitä, miten aika ja tila kietoutuvat yhteen mikrokosmisella tasolla. Se oli täynnä konkreettisia yksityiskohtia, joita voimme suoraan soveltaa tutkimuksessamme. Erityisesti hän keskittyi aikadilataatioon ja gravitaatioaaltoihin sekä niiden kykyyn venyttää ja puristaa aikaa ääriolosuhteissa. Kvanttifluktuaatioiden matemaattisen mallin kohdalla hän oli erityisen seikkaperäinen ja perusteellinen, koska kaikki käytännön hyöty olisi kiinni sen tarkkuudesta. Orfeon piti mustiin aukkoihin liittyvää kvanttigravitaatiotutkimusta hedelmättömänä.

Orfeon esitteli meille viimeisimmät edistykset laitteistojen osalta, jotka tulisivat suorittamaan tarvittavia mittauksia. Sellaisia olivat muun muassa uusi aliaaltoteknologia, joka on suunniteltu havaitsemaan hienovaraisia muutoksia kvanttikentissä, mikä mullistaa kykymme tutkia kosmisen horisontin ilmiöitä. Tämä vaatii laitteiston lähettämisen gravitaatiolinkojen avustuksella ensin Jupiterin kiertoradalle. Ensimmäinen vakava yritys käynnistää aurinkokuntaan skaalautuva interferometri tapahtuisi Jupiterin kuita hyödyntämällä vuonna 2055.

Emme ole vielä tehneet lopullista valintaa niistä kaukaisista häilyvistä galakseista, joka tulisi olemaan kiintopisteenä tässä tutkimuksessa. Erästä vaeltajaa on kuitenkin esitetty galakseja perkaavan neuvoston toimesta. Asiantuntijat arvioivat ehdokkaita useiden eri kriteerien perusteella, kuten etäisyys, kirkkaus ja punasiirtymä. 

Seuraavat galaksin koordinaatit on annettu tiettäväksi tiimille:

Aika: T₀ + 10³τ, jossa τ edustaa ajan muuntokertoimella vakautettua muuttujaa, huomioiden suhteellisuusteorian mukaisen aikadilataation. Tämä aikamääritelmä varmistaa, että havaintojen ja mittausten tarkkuus säilyy myös silloin, kun kohde liikkuu nopeasti laajenevassa universumissa. Suhteessa maahan, kertoimen on arvioitu tuottavan noin 253 Jupiterin vuotta vastaavan siirtymän.

Paikka: (𝛼, δ) = (17h 42m 30s, -28° 55′ 23″), joka vastaa sijaintia 7.8 gigaparsekin päässä maapallon koordinaatistosta. Tämä etäisyys on laskettu fraktaalipohjaisella etäisyysmetrillä [muistiinpanoissa on tässä kohden kulumaa]. Metriikka ottaa huomioon avaruuden epälineaarisuuden erityisesti kosmisen horisontin läheisyydessä.

Suuntavektori: (𝜃, 𝜙) = (73.1°, 42.8°) suhteessa galaktiseen pohjoisnapaiseen kohtaan, suunta, joka osoittaa suoraan kohti galaksia. Tämä suuntavektori huomioi galaksin jäännösenergian, joka on yhä havaittavissa, vaikka itse galaksi ja siitä tuleva valo on jo ylittänyt kosmisen horisontin.

Ainoa ongelma on, että etäältä miljardien valovuosien takaa tehty tutkimus ei koskaan voi täysin korvata sitä dataa, joka olisi mahdollista saada kosmisen horisontin ylityksen yhteydessä. En näe kuitenkaan sellaisen teknologian ja avaruusmatkailun olevan mahdollista vuosituhansiin, jos koskaan. Tieteentekijän pitäisi periaatteessa olla avoin kaikelle, mutta rajansa kaikella. Vaikka Neuralink olisi täydellinen, en ole valmis heittämään aivojani lattialle.

Kiinnitin myös huomiota siihen, kun Orfeon käsitteli luennon lopuksi psykologista aikaa. Hän kyseenalaisti sen merkityksen tieteessä, painottaen, että vain mitattava, objektiivinen aika on oleellista. Psykologinen aika johtaa umpikujaan. Se voi tuntua eri henkilöille eri tilanteissa hitaalta tai nopealta. Psykologinen aika ei ollut sovitettavissa geometriseen aikaan avaruuden koordinaatistoissa, koska se ei ollut kvantifioitavissa.

Hätkähdin kuullessani tämän, sillä samaan aikaa Neuralinkin taustalla suorittamat aliohjelmat hälyttivät notifikaatiota suoraan tajuntaani. Se oli havainnut yllättävän analogian, joka jäi muilta huomaamatta!

*****

Orfeon ja Elara olivat tehneet yhteistyötä vuosien ajan johtavissa eurooppalaisissa tutkimuskeskuksissa, mutta heidän näkemyksensä ajasta, tajunnasta ja transhumanismista olivat aina olleet vastakkaiset. Orfeon oli vakaasti sitä mieltä, että psykologinen aika oli harhaa – sen tutkiminen oli yhtä järkevää kuin yrittäisi vangita tuulta purkkiin. Elara ei ollut täysin samaa mieltä, mutta hänkään ei ollut ennen tätä löytänyt parempaa perustetta opponoida Orroidia, kuten hän leikkisästi kutsui kollegaansa.

Päiväkirjamerkintä, 26. helmikuuta 2048

Jatkoimme Orroidin kanssa kiivasta väittelyä ajan olemuksesta tornitalon kahvilassa. Neuralink jouduttiin käynnistämään uudelleen johtuen omituisista sekavista impulsseista. Se väit… [loput merkinnöistä on revitty pois lehtiöstä.]

Päiväkirjamerkintä, 27. helmikuuta 2048

Toissa päivänä Neuralink teki löydön, joka pysäytti minut tarkastelemaan ajan ja muistin yhteyttä uudella tavalla. Luulen, että kykenen nyt perustelemaan kaiken.

Lapsena takapenkiltä katsottuna automatkat tuntuivat kestävän ikuisuuksia. Muistan, kuinka odotin pääsyä isovanhempieni luokse. Jokainen minuutti venyi venymistään, kunnes lopulta päämäärä tuntui saavuttamattomalta. Neuralink paljasti, että psykologinen ajan kokemus muistuttaa suhteellisuusteorian aikadilataatiota: mitä syvemmälle tietoisuus uppoutuu odotukseen, sitä enemmän aika venyy. Voiko yhteensattuma olla selkeämpi?

Neuralink onnistui myös simuloimaan mielessäni samankaltaisen ajantajun vääristymän, mitä koen aina syvän keskittymisen tai flow-tilan aikana. Simulaatiossa olin myoni, hiukkanen, jonka oma aika hidastuu sen kulkiessa lähes valonnopeudella maan pinnalle. Normaaliajalla varustettuna hajosin simulaatiossa elektronin antineutriinoksi jo ilmakehän yläosissa.

Ensin oli pelottavaa kokea ajantajun eri variaatiot eri olomuodoissa. Aloin kuitenkin luottamaan Neuralinkkiin yhä enemmän välittämättä sen pienistä omituisista näkökentän reunaan muodostuvista tiedonannoista, jotka eivät tuntuneet liittyvän mihinkään käsiteltyyn aiheeseen.

Psykologinen aika muistuttaa toisinaan fotonin viitekehystä, joka matkaa valonnopeudella ilman, että sen oma aika kuluu lainkaan. “Ikuisuus nyt” – tällä valoisaa tulevaisuutta lupaavalla mainoslauseella transteknologiayritykset onnistuivat houkuttelemaan minut asiakkaakseen, kun pohdin synteettiseksi ryhtymistäni vuosia sitten.

Neuralink antoi tarkan datan siitä, miten aistien saamat tiedot – eri aikasykleissä saapuvat visuaaliset, auditiiviset ja tuntoärsykkeet – sulautuvat yhdeksi koherentiksi kokemukseksi – nykyhetkeksi. Tämä kyky yhdistää menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuuden odotukset muistuttaa kvanttimekaniikan tapaa kietoa yhteen erillisiä klassisia maailmoja ja ilmiöitä omassa kompleksiaaltomaailmassaan. Taas yksi uusi yhteensattuma.

Seuraavaksi Neuralink paljasti, että kun käyn läpi muistojani, en vain muista niitä passiivisesti – tunnen eläväni ne uudelleen omassa yksityisessä universumissani. Vastaavasti suhteellisuusteoriassa menneisyys ja tulevaisuus voivat yhdistyä aikaluuppien ja madonreikien kautta. Vaikka tällaiset ilmiöt eivät ole mahdollisia meidän maailmamme geometrisessa todellisuudessa, voi olla olemassa jokin toinen mekanismi, joka ylittää nämä rajoitukset. Mekanismi on esitetty edellisten päivien muistiinpanoissa fraktaalikaavoissa holografiaan ja ajankääntöihin liittyvien symmetriasääntöjen kohdalla.

Orroid voi vapaasti olla sitä mieltä, että psykologinen aika on merkityksetöntä. Kokemuksellisuus – kvalia vaikuttaa kuitenkin kätkevän avaimen, joka auttaa meitä löytämään puuttuvan linkin ajan ongelman ja kvanttigravitaation ratkaisemiseksi.

Tutkimusryhmämme tulee rakastamaan tätä! Ehkä Orroid lopulta vakuuttuu, ja jos hyvin käy, lähtee samalle tielle kuin minäkin. Olisi mahtavaa jatkaa yhdessä töitä hänen kanssaan Jupitermission aikana ja ties missä kaukaisessa tähdessä…

Kadonneet tekstit

Kiintopisteen kadottamisesta vähitellen selvinneenä, Elara piteli vanhoja muistiinpanojaan käsissään ja katsoi kysyvästi Orfeonia: “Mitä puuttuville teksteille oli tapahtunut, erityisesti niille, jotka käsittelivät fraktaalikaavojen ja retrokausaalivaikutuksen yksityiskohtia?” Orfeon vastasi katseeseen olkapään kohautuksella.

Yhtäkkiä yksi Neuralinkin neobikameraalisista osista aktivoitui, ja muotoili huojentavan viestin Elaralle: ”Sinulla on pääsy kadonneisiin muistoihisi.”

”Ehkä meillä sittenkin on toivoa palauttaa Pieni Valtameri takaisin kurssilleen,” Elara sanoi Orfeonille aavistamatta, mitä muiston purkaminen merkitsi heille.

EPISODI 3

Käärityssä tilassa

Orfeon oli sillä välin tutkinut aluksen monimutkaisia instrumentteja, jotka näyttivät edelleen universumin tuttua taustasäteilyspektriä. Hän kääntyi katsomaan Elaraa: ”Olemme siirtyneet kosmisen horisontin ylityksen yhteydessä käärittyyn, paketoituun tilaan.” Hänen sormensa hakeutuivat hallintapaneelille tarkistamaan aluksen uusia laskelmia, ja hän jatkoi: ”Vaikka kaikki näyttää samalta kuin ennen, meistä on käytännössä tullut näkymättömiä avaruuden aiemmassa mesoskaalassa. Galaksien Vartijoiden perimätietoon perustuvissa mallinnuksissa oli nähtävästi kaksi virhettä.”

Elara kuunteli tarkkaavaisesti Orfeonia. ”Käytimme malleja, joissa käärittyihin ulottuvuuksiin ei sisältynyt aikaulottuvuutta. Tämä, yhdistettynä väärin laskettuun fotonin ominaisenergiaan, johti meidät käärittyjen ulottuvuuksien kimppuavaruudessa fraktaalikertoimen määräämään skaalaan. Tutkittuani perusgeometrisia elementtejä, voin myös todeta, että pisteiden ja säikeiden sijasta aika-avaruuden ydinsolmut näyttävät koostuvan pinnoista.”

Orfeon tarkensi, kun Elaran ilme vaati lisää yksityiskohtia: ”Käärityistä ulottuvuuksista kaksi kuvaavat aikaa ja neljä määrittävät paikan. Tämä vaati uudet laskelmat. Päivitin ne jo aluksen järjestelmiin.”

Orfeon siirsi näytölle kaavion, joka kuvasi fotonien energiatasojen muutosta käärityissä ulottuvuuksissa. Avaruudellisia ulottuvuuksia ja aikaulottuvuuksia tarkkailevat anturit näyttivät selkeitä anomalioita signatuureissa, jotka vastasivat vuorostaan aliaaltojen signatuuripoikkeamia.

Fraktaalikaava

Elara katsoi pitkään monitoreja, joissa näkyivät uudet koordinaatit ja suhteelliset venymät, jotka liikkuivat sykleissä. ”Orfeon,” hän sanoi lopulta, ”sinä näytit vähän aikaa sitten nuoremmalta, silloin, kun olit vielä luomuihminen.”

Orfeon hymähti ohimennen. ”En ole unohtanut niitä aikoja, jolloin väittelimme psykologisesta ajasta. ’Orroid.’ Selvästi pidit tuosta lempinimestä, jonka annoit minulle. En ollut mielestäni joko-tai-jahkailija droidien suhteen. Seurasin silloin valistuneita, todennäköisyyteen perustuvia kriittisiä arvauksia ihmiskunnan tulevaisuudesta.”

”Mutta nyt on nyt. 5048. Luomuihminen oli vain vaihe galaktisessa kiertokulussa.” Orfeon puolustautui, jatkaen, ”Mutta se, mitä näit äsken, oli muistikuvien ja aistien luomaa harhaa. Siirtymä aiheutti sinulle hetkellisen kognitiivisen dissonanssin.”

”Meidän täytyy seuraavaksi valita, jatkammeko tässä avaruuden sisäisten ulottuvuuksien kokoluokassa vai yritämmekö palata takaisin.” Orfeon kääntyi Elaran puoleen. ”Voisitko katsoa sen kuuluisan tutkimuksen ajankäännöistä ja semanttisista viesteistä, jotta voimme tehdä päätöksen paremman tiedon perusteella?”

”Totta kai,” Elara vastasi, suunnaten katseensa kaukaisuuteen. Neuralinkin aktivoima muistojen virta vahvistui hänen mielessään, tukien jatkettua päättelyä ja syväanalyysiä.

Hän palautti mieleensä muinaisen suomalaisen tutkimusryhmän julkaisun, joka sai alkunsa Elaran ja Orfeonin psykologisen ajan käsittelyyn liittyvistä keskusteluista, jotka yltyivät varsin tunteikkaiksi. Tutkimus julkaistiin huhtikuussa 2049 Helsingin yliopiston neurotieteiden laitoksen toimesta. Julkaisun otsikko oli ”Ajankäännön Sovellukset Muistin ja Semanttisten Viestien Säilyttämisessä.” Tutkimusryhmää johti Antti Aalto yhdessä postdoc-tutkijoiden Emma Koskisen ja Ville Järvisen kanssa.

Tutkimuksessa kumottiin valtavirran teoriat, joiden mukaan muistot tallennetaan yksinkertaisesti pinoon, jossa tuoreimmat muistot ovat aina päällimmäisenä. Vuosikymmenien aikana kerätyn tutkimusaineiston perusteella näin ei kuitenkaan ollut. Erityisesti havaittiin, että vanhat, vahvasti emotionaalisesti latautuneet kokemukset säilyvät kaikkein pysyvämmin ihmisen mielessä. Tämä havainto tehtiin vertailemalla tuhansia muistisairaita potilaita.

Tutkimusryhmä kehitti fraktaalikaavan, joka kuvasi muistin toimintaa nelipintana ja psykologisen ajan ja muistin välistä suhdetta. He havaitsivat, että tietyt liikesarjat, kuten toistuvat fyysiset liikkeet tai tietoiset rituaalit, vaikuttavat merkittävästi muistojen säilyvyyteen ja niiden ajalliseen järjestykseen.

Fraktaalikaavan ytimessä oli μ-käsite, joka viittaa muistojen vahvuuteen ja säilyvyyteen ajan kuluessa. Liikesarjojen vaikutus muistirakenteeseen esitettiin symbolilla L, joka kuvasi tiettyjen liikkeiden merkitystä muistin perustalle. Kun tämä perusta yhdistettiin ajankäännön vaikutukseen, joka käänsi liikkeen suunnan, nopeuden v ja liikemäärän p, syntyi uusi muistirakenne funktioesityksenä:

T(μ) = f(−L, −v, −p).

Kaava aloitettiin yhdistämällä ajankäännön ja liikesarjan vaikutukset, mikä muodosti perustan muistille. Perusta korotettiin emotionaalisen painoarvon mukaisesti potenssiin, mikä kuvasi tunteiden voimakkuuden vaikutusta muistin vahvistumiseen. Saatu tulos jaettiin ajankäännön vaikutuksella, mikä tasapainotti muistirakenteen. Lopuksi liikesarja tuotettiin rekursiivisesti uudelleen, jolloin muodostui lopullinen, fraktaalinen muistirakenne.

Vastavaikutus

Elara oivalsi, kuinka kaava mahdollisti semanttisten viestien koneellisen kääntämisen ja purkamisen ajan yli uudessa kontekstissa. “Fraktaalikaavassa on voimaa ja kauneutta!” hän hihkaisi Orfeonille palattuaan takaisin mietteistään.

Orfeon seurasi jännittyneenä Elaran esittäessä muistoja aikasymmetrioista. Hän ehti juuri iloita yhdessä Elaran kanssa siitä, että he olivat saaneet kriittisen tiedon takaisin. Sitten hänen katseensa osui Elaran käsissä olevaan päiväkirjaan. Orfeonin hymy katosi.

”Elara, katso päiväkirjaasi,” Orfeon sanoi, silmät nauliintuneena kirjan sivuihin.

Elara käänsi katseensa päiväkirjaan ja näki, että sen sivuilla tapahtui jotain kummallista. Kohta, jossa hän aiemmin oli huomannut kulumaa, oli nyt pahempi kuin koskaan. Tärkeä tekstinpätkä, joka käsitteli paikkakoordinaatin määrittelyjä, ja joka oli vielä hetki sitten luettavissa, oli kadonnut lähes kokonaan. Vain himmeät jäljet muistuttivat siitä, että siinä oli koskaan mitään ollutkaan.

”Mitä hemmettiä…?” Elara kivahti epäuskoisesti, selaten nopeasti päiväkirjan muita sivuja. Yhä useampi merkintä oli katoamassa kuin äkillisen ajan patinan vaikutuksesta lukukelvottomaksi.

Orfeon puri huultaan. ”Neuralink,” hän mutisi epäluuloisesti. ”Jokainen muiston esiin kaivaminen vaatii jonkinlaisen vastapainon.”

Elara sulki päiväkirjan hitaasti, käsiensä punnitessa seurauksia. ”Mutta tämä tarkoittaa, että olen menettänyt osan merkinnöistä – juuri ne kohdat, jotka pitivät meidät kiinni tiedossa, toivossa ja totuudessa!”

Orfeon nyökkäsi unisonossa yhtä dramaattisesti. ”Ja se tarkoittaa myös, että tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tämä tapahtuu. Olemme olleet tässä tilanteessa ennenkin, koska päiväkirjamerkinnöissä oli jo tuhoutuneita kohtia.”

Elara puristi päiväkirjaa lujemmin. ”Meidän on ehdottomasti löydettävä toinen tapa jatkaa,” hän sanoi, äänessään päättäväisyyttä. ”Jos emme tee niin, kadotamme lopulta kaiken.”

Orfeon laski kätensä Elaran olkapäälle. ”Totta, Elara. Tämä kierre ei lopu koskaan, jos jatkamme näin,” Orfeon sanoi. ”Luultavasti syynä ovat kaksi arvaamatonta aikakoordinaattia tässä käärityssä 6-D avaruudessa. Aiemmin tunnetussa fysiikassa näin ei ole koskaan ennen käynyt.”

Elara nyökkäsi. ”Mutta mitä voimme tehdä? Alan yhä enemmän pitää ajatuksesta palata takaisin tuttuun ja turvalliseen Minkowskin aika-avaruuteen,” hän sanoi viitaten kauan sitten unohdettuun matemaatikkoon.

Harmonink

Orfeonin mieleen välähti unohdettu projekti, joka oli joskus ollut hänen intohimonsa, mutta jäänyt kesken ajan myötä. ”Harmonink,” hän sanoi äkisti.

Elara katsoi häntä. ”Mikä Harmonink?”

Orfeon huokaisi syvään ennen kuin alkoi selittää. ”Harmonink oli projekti, jonka kehitin aikanaan vaihtoehtona Neuralinkille. Kirjoitin sen ytimen alun perin sulkamustekynällä, koska pidin sitä niin tärkeänä. Harmonink perustui ideaan käsitellä integroitua tietoa ja muistoja lempeämmin, säilyttäen niiden kokonaisvaltaisuuden ja harmonian. Se ei repinyt tietoa irti kontekstistaan, kuten aggressiivinen Neuralink tekee. Vähän kuin tutkija, joka jättää kukan maahan mieluummin kuin repii sen irti maaperästä ennen kuin asettaa näytteen mikroskoopin alle.”

”Eikö sitä koskaan otettu käyttöön?” Elara kysyi, äänessään häivähdys toivoa.

”Ei,” Orfeon vastasi, katseensa synkistyessä. ”Projekti haudattiin, koska se ei saanut riittävää rahoitusta. En ollut uskottava, koska asiantuntemukseni oli kvanttigravitaation alalla, ja olin julkisesti kyseenalaistanut psykologisen ajan merkityksellisyyden. Sen myötä humanistisemmat kontribuutioni kuitattiin hiljaisuudella. Neuralink oli tehokkaampi ja nopeampi tiedollisessa päättelyssä, joten Harmonink ei koskaan päässyt esille. Nyt saan konkreettisesti tuntea sen hinnan – objektiivisuuden voima on samalla sen heikkous. Jos Harmonink olisi otettu käyttöön, meillä ei ehkä olisi tätä ongelmaa.”

Elara oli hetken hiljaa, mutta hänen oli keskityttävä nykyhetkeen ja edessä olevaan haasteeseen. ”Kukaties. Mutta nyt ei ole aikaa surra menetettyjä mahdollisuuksia. ‘Neuralink on hiottu täydelliseksi.’”

Orfeon nyökkäsi, ja he siirtyivät aluksen komentopaneelin ääreen. Kvisaarien lähettämä viesti odotti yhä purkamista. Käärityissä ulottuvuuksissa esiintyvä, satunnaiselta vaikuttava lisätaustakohina aktivoi viestiä visualisoivaan histogrammikaavioon hämärästi pilkottavia vihertäviä muotoja. Tarvittiin enää loppusäätö sen avaamiseksi.

Revityt sivut

Yhdistämällä suomalaisen tutkimuksen löydöksiä, he kävivät Kvisaarien viestin kimppuun. Elara syötti aluksen ohjelmistoon fraktaalialgoritmin. Viesti alkoi vähitellen selkeytyä heidän edessään.

Elara ja Orfeon katsoivat toisiaan epäuskoisina tajutessaan, mitä he olivat löytämässä. Kvisaarien viesti sisälsi kadonneet sivut Elaran päiväkirjasta – 26.2.2048 olevat merkinnät, jotka oli revitty irti.

”Hmh,” Orfeon mumisi. ”Onko mahdollista, että sivut onkin poistettu jonkin muun tahon toimesta? Ehkäpä Neuralinkin toisaalta tasapainottava, mutta samalla vahingollinen vaikutus ei ulottunut sen takia juuri kyseisiin sivuihin…”

EPISODI 4

Retrokausaliteetti

Elara tuijotti purettua viestiä, jonka Kvisaarit olivat lähettäneet. Hänen silmänsä siristyivät, kun hän ymmärsi todella, mitä hänellä oli käsissään: vuosituhansien takaisia päiväkirjamerkintöjä, jotka olivat olleet kadoksissa. Hän käveli kohti Pienen Valtameren ohjaamossa olevaa näytön reunaa ja nojasi siihen. Ilmassa leijui metallin ja staattisen sähkön haju, aluksen hengitys. Näytön valot muodostivat pehmeitä varjoja hänen kasvoilleen, kun hän luki merkintöjä uudelleen.

Yksi kohta herätti hänen huomionsa erityisesti:

“26.2.2048 – Tänään Orfeon esitteli uudet fraktaalikaavoihin perustuvat laskelmat käärityissä avaruuden dimensioissa, joista kaksi on ajallista ja neljä tilallista.”

Elara rypisti kulmiaan. Tämän tiedon ei olisi pitänyt olla hänen päiväkirjassaan vuonna 2048 – fraktaalikaavat julkaistiin vasta seuraavana vuonna. Vielä häiritsevämpää oli se, että ajalliset ja spatiaaliset ulottuvuudet käärityssä avaruudessa olivat paljastuneet vasta heidän matkallaan, sen jälkeen, kun he ylittivät kosmisen horisontin. Tämä merkintä ei voinut pitää paikkaansa.

Elara kääntyi ympäri ja näki Orfeonin työskentelemässä vilkkaasti aluksen pääohjauspaneelin ääressä. Kattovalojen väri vaihtui hiljalleen, ja heijastukset aluksen seinämistä loivat lähes unenomaisen tunnelman. ”Orfeon…” Elara aloitti, äänessään epävarmuutta. ”Nämä merkinnät – niiden on täytynyt tulla tulevaisuudestani!”

Orfeon pysähtyi ja katsoi häntä suoraan silmiin tavalla, jolla hän aloitti usein perusteellisen luentonsa. ”Elara, meidän on ymmärrettävä pari tärkeää seikkaa. Ensimmäinen liittyy kolmen kappaleen heijasteteoriaan ja toinen retrokausaliteettiin.”

Päätöksenteon tueksi

Orfeon kosketti kolmiulotteista kaaviota heidän edessään. ”Kuvittele kolme kohdetta: A) Häilyvä Vaeltaja -galaksi, B) Kvisaarit, ja C) meidän aluksemme, Pieni Valtameri.”

Elara seurasi tarkkaavaisesti, kun Orfeon piirsi kaavioon reitin, joka yhdisti nämä kolme pistettä. Hänen sormensa liukuivat näytöllä vaivattomasti. ”Vaikka suora yhteys kahden kohteen, kuten A:n ja C:n, välillä olisi katkennut, kolmas osapuoli – tässä tapauksessa Kvisaarit – voivat toimia välittäjänä. Tämä mahdollistaa viestien vastaanottamisen galaksista, joka on jo ylittänyt kosmisen horisontin.”

“Siinä on vain yksi ongelma. Viestin kulkeminen kestäisi miljardeja valovuosia.” vastasi Elara haluten osoittaa tietävänsä, että he puhuivat edelleen yleistiedosta.

Orfeon jatkoi, “Toisaalta tiedämme, että nämä kolme kohdetta ovat kvanttikietoutuneet makrotasolla toisiinsa jossain kaukaisessa menneisyydessä. Se tarkoittaa, että niiden välillä on yhteys, joka ylittää perinteisen kausaalisuuden – sen, mitä tavallisesti ajattelemme paikallisena syy-seuraus-suhteena.”

Elaran katse vaelsi kaukaisuuteen, ikään kuin hän näkisi horisontin, jonka toisella puolella heidän aiempi kohtalonsa oli ollut. ”Vaikka voimmekin kommunikoida epälokaalisti, se ei selitä, miten tulevaisuuden tapahtumat voivat vaikuttaa menneisyyteen,” hän sanoi edelleen tarkkaavaisena ja vastaanottavaisena uudelle tiedolle.

Orfeon käveli lähemmäs, ja hänen askeleensa kaikuivat aluksen metallilattiaa pitkin. ”Käärityissä avaruuden ulottuvuuksissa maailmanviiva ei ole suora. Kaksi ajankaltaista ulottuvuutta sekoittavat ajan suunnan. Kvanttitason epävarmuustekijöiden kautta tulevaisuus voi vaikuttaa menneeseen.”

Elara alkoi hahmottamaan asiaa paremmin. ”Retrokausaaliset vaikutukset… Käärityn avaruuden mikromittakaavassa nämä vaikutukset ovat todennäköisempiä. Olen lähettänyt puuttuneet päiväkirjan merkinnät itselleni silloisesta tulevaisuudesta hyödyntäen retrokausaalista porsaanreikää. Hyvä niin, mutta tämä tarkoittaa myös, että suljetut aikaluupit ovat mahdollisia täällä!”

Orfeon katsoi häntä pitkään, sitten hänen ilmeensä vakavoitui. ”Jos jollain tavalla ja jostain syystä osumme suljettuun silmukkaan, emme pääse siitä mitenkään ulos. Työmme spiraaliajassa päättyy siihen. Jos jotain, niin sitä meidän pitäisi pelätä.”

”Mutta miten voimme estää sen?” Elara kysyi. ”Kausaalirakenteet ovat vahvempia kuin mikään, mitä olemme koskaan kohdanneet, miljoonia kertoja terästä ja timanttia lujemmat. Meillä ei ole resursseja irtautua pakettiin käärityistä lisäulottuvuuksista, ja jos sen tekisimmekin, emme voi olla varmoja, mitä se tarkoittaisi muille aikajatkumoille.”

Orfeon pysähtyi hetkeksi, katsellen ympärilleen, kuin etsien jotain, mitä ei ehkä ollut edes olemassa. ”Meidän täytyy tutkia, miten irtautuminen on mahdollista. Tarvitsemme oikean ajanjakson ja pituusmitan, johon voimme synkronoida aluksemme. Entropian laki ei estä uudelleen järjestäytyvää mikrokosmista filamenttia, kunhan vain voimme ylläpitää kvanttikriittistä tilaa tarpeeksi kauan.”

Suuntasiirtymä

Elara palasi takaisin omalle työasemalleen, ja hänen sormensa liikkuivat nopeasti ohjauspaneelilla. Neuralink alkoi kerätä ja yhdistellä tietoa eri lähteistä, etsien yhteyksiä, jotka voisivat tarjota heille ratkaisun. Aluksen keinotekoinen painovoima tuntui tukevan heidän päättäväisyyttään, kun he kävivät läpi eri vaihtoehtoja.

Yhtäkkiä Orfeonin kasvot kirkastuivat äkillisestä oivalluksesta. ”Elara, muistatko, mitä 3000 vuotta sitten puhuimme Jupiterin 253 vuoden kiertosyklistä Otaniemessä? Se ei ole pelkästään ajallinen ilmiö, vaan nähtävästi osa suurempaa fraktaalista rakennetta, joka toistuu universumissa.”

Elara kääntyi katsomaan Orfeonia, jonka silmät säteilivät innostusta ja suu puhui puolestaan. ”Fraktaalit ovat kuin universumin sormenjälkiä – ne toistuvat eri mittakaavoissa ajassa ja avaruudessa. Jupiterin 253 vuotta vastaa Telluksen 3000 vuotta, mikä on juuri se ajanjakso, johon muistomme palautuivat kosmisen horisontin ylityksen yhteydessä.”

Orfeon jatkoi selitystään. ”Johtolanka on ohut, mutta jos onnistumme synkronoimaan aluksemme liikkeen oikean pituusmitan ja suuntavektorin kanssa, voimme murtautua ulos käärityistä ulottuvuuksista ja palata takaisin mesoskaalaan, mikro- ja makromaailman väliin – tuttuun ja turvalliseen maastoon, jossa tapahtumat seuraavat ajassa loogisesti toisiaan.”

Elara tunsi jännityksen nousevan entisestään ja toisti. ”Jupiterin vuosisykli ja 3000 maan vuotta ovat osa toistuvaa rakennetta. Synkronoimalla aluksemme pituusmitan ja suunnan vastaamaan tätä suhdetta oikein, voimme ehkä avata reitin takaisin alkuperäiseen todellisuuteen.”

Orfeon nyökkäsi, ja hänen äänensä kantoi nyt rauhoittavaa varmuutta. ”Aivan. Meidän on oltava tarkkoja, mutta uskon, että pystymme siihen.”

Elara alkoi syöttää lukuja eri puolilla aluksen navigointijärjestelmää oleviin paneeleihin. Samalla hän suoritti vaistomaisesti ihmislapsena tanssitunnilla oppimiaan kaarevia ja suoria liikeratoja, jotka vastasivat varhaisten protokielten aakkosia. Neuralink kartoitti ajalliset ja tilalliset fraktaalirakenteet, synkronoiden ne oikean suuntavektorin kanssa. Jokainen mekaaninen liike rakentui edellisten päälle, jokainen laskelma toi heidät lähemmäs ratkaisua. Tehtävä oli vaativa, mutta nyt heillä oli ainakin selkeä suunta.

Koti

Kolme päivää myöhemmin aluksen navigointijärjestelmän konfigurointi oli vieläkin kesken ja osa antureista oli lakannut toimimasta. Elara Nyx – Galaksien Vartijoiden edustaja ja Orfeon Kael – Itsenäisen Droidiliiton kunniajäsen, olivat epävarmoja, kulkivatko ajat eteenpäin, taaksepäin, vai pyörivätkö ne ympyrää sulkeutuvassa kahdeksikon muotoisessa lemniskaatassa vai spiraalimaisessa kehässä, vai oliko aikojen kulku pysähtynyt kokonaan.

Yhtäkkiä Elara kuuli korvassaan kimakan kanttiaaltoäänen, joka vaimeni vähitellen holistiseen hiljaisuuteen. Hän avasi silmänsä ja näki itsensä avarassa huoneessa, jossa aamun valo siivilöityi suurista puutalon ikkunoista. Seinillä kiemurtelivat köynnöskasvit, ja ikkunalaudoilla kukoistivat gerberat ja päivänkakkarat. Ilmassa leijui vastaleikatun ruohon tuoksu.

Vanhalla, kuluneella puupöydällä lojui paksukantinen kirja, jonka selässä luki “Jupiterin kuut”, kirjoittanut Orfeon Kael. Kirjan vieressä hopeisella tarjottimella seisoi posliinikannu ja vieressä sarjaan kuuluva kuppi, jonka sisäpintaan oli jäänyt tummia spiraalin muotoisia jälkiä käytöstä. Vaaleankirjava päiväpeitto sylissään, hän nautti hetkestä kahvin maku huulilla viipyillen.

Elara nousi ja asteli ikkunan luo, katsoen ulos puutarhaan, jossa kukkivat loputtomat leikkokukat. Lintujen laulu, sudenkorentojen paritanssi ja perhosten leijailu täyttivät ilman, ja hän aisti syvää harmoniaa. Elara huokaisi ja palatessaan tarttui pöydällä telineessä lepäävään mustekynään. Hän alkoi kirjoittaa kirjettä isovanhemmilleen: “En voisi kuvitella paikkaa ja aikaa ilman pääsyä lapsuuden kotiin…”

LOPPU

SANASTO

Aliaaltoteleskooppi

Hypoteettinen aliaaltoteknologiaan perustuva laite, joka on erityisesti suunniteltu havaitsemaan heikkoja valosignaaleja, kuten kosmisen horisontin ylitse venyviä fotoneja. Tämä teleskooppi kykenee tarkastelemaan galakseja ja muita kaukaisia kohteita universumin havaintohorisontin rajoilla. Aliaaltoanturit kykenevät havaitsemaan ja analysoimaan fotonien ominaisenergiaa, joka on venynyt kosmisen punasiirtymän vuoksi.

Androidi

Spekulatiivinen keinotekoinen olento, joka muistuttaa ihmistä sekä ulkoisesti että toiminnallisesti. Androidit soveltuvat erityisen hyvin haastaviin ja vaarallisiin ympäristöihin, joissa on riskitekijöitä erityisesti biologiselle organismille. Kyborgi, kyberneettinen organismi, viittaa olentoon, joka yhdistää sekä biologisia että teknologisia osia.

Aikadilataatio

Suhteellisuusteorian ennustama ilmiö, jossa aika kuluu hitaammin kohteessa, joka liikkuu lähellä valonnopeutta tai on voimakkaan gravitaatiokentän vaikutuksen alaisena suhteessa toiseen havaitsijaan.

Aikaluuppi

Hypoteettinen ajallinen ilmiö, jossa tietty ajanjakso toistuu yhä uudelleen, luoden loputtoman silmukan. Tässä ilmiössä tietyt asiat toistuvat samankaltaisina kerta toisensa jälkeen.

Ajankäännöt

Spekulatiivinen ilmiö, jossa aika voi kulkea taaksepäin tai tapahtumat voivat toistua vastakkaisessa järjestyksessä. Ajankäännöt mahdollistavat menneisyyden tarkastelun tai jopa sen muuttamisen tulevaisuuden tapahtumien perusteella, mikä haastaa perinteisen syy-seuraus-suhteen ja kausaalisuuden.

Entropia

Fysiikassa entropia eli haje mittaa järjestelmän epäjärjestyksen astetta ja siirtymää järjestyksestä epäjärjestykseen. Entropian lisääntyminen liittyy myös universumin kehitykseen, jossa järjestäytyneistä rakenteista tulee vähitellen kaoottisempia, vaikkakin entropia voi tietyissä olosuhteissa myös pienentyä paikallisesti.

Fotonit

Sähkömagneettisen säteilyn perushiukkasia, kvantteja, jotka käyttäytyvät sekä aaltoina että hiukkasina. Fotonit voivat venyä äärettömän pitkiksi aallonpituuksiksi, erityisesti kosmisen horisontin läheisyydessä, jossa universumin laajeneminen vaikuttaa niiden ominaisuuksiin.

Fraktaalit

Matemaattisia kuvioita, joissa samanlainen rakenne toistuu eri mittakaavoissa. Fraktaaleja esiintyy luonnossa ja ne kuvaavat monimutkaisia järjestelmiä, joissa pienet osat ovat rakenteellisesti samanlaisia kuin kokonaisuus.

Galaksien Vartijat

2000-luvun puolivälissä alkunsa saanut kuvitteellinen organisaatio, joka valvoo ja tutkii universumin kosmisia ilmiöitä, kuten galaksien liikkeitä, kosmisen horisontin ylityksiä ja universumin laajenemista. Galaksien Vartijat ovat vastuussa tieteellisestä tutkimuksesta ja universumin äärirajojen kartoittamisesta, toimien samalla tiedonvälittäjinä ja suojelijoina.

Geometrinen aika

Ajan käsite, joka perustuu fysikaalisten prosessien objektiiviseen mittaamiseen ja ajan kulumiseen suhteessa avaruuteen ja massaan. Suhteellisuusteorian mukaan aika ja avaruus ovat kietoutuneet toisiinsa muodostaen neliulotteisen aika-avaruuden, joka tunnetaan myös nimellä Minkowskin avaruus. Tässä kontekstissa geometrinen aika on yksi neljästä ulottuvuudesta, joista kolme muuta ovat pituusulottuvuuksia, joilla kuvataan paikkakoordinaatteja avaruudessa.

Harmonink

Kuvitteellinen teknologia, joka on kehitetty vaihtoehdoksi Neuralinkille. Harmonink käsittelee tietoa ja muistoja säilyttäen niiden kokonaisvaltaisuuden ja alkuperäisen kontekstin. Toisin kuin Neuralink, joka saattaa pilkkoa ja tiivistää tietoa tehokkuuden nimissä, Harmonink pyrkii säilyttämään muistojen emotionaalisen ja kokemuksellisen rikkauden.

Heijasteteoria

Hypoteettinen teoria, joka kuvaa, miten kolmen eri kohteen välillä voi tapahtua vuorovaikutusta ja viestinvälitystä, vaikka suora yhteys yhden kohteen välillä katkeaisi. Tämä teoria mahdollistaa viestien välittymisen kosmisten horisonttien yli “peilinä” toimivan kolmannen kohteen kautta, yhdistämällä kaukana olevat tapahtumat toisiinsa.

Hologrammi

Kolmiulotteinen kuva tai projekti, joka syntyy tallentamalla valon interferenssikuvioita. Toisin kuin tavallinen valokuva, hologrammi säilyttää kolmiulotteisen kohteen syvyystiedot, jolloin se näyttää realistiselta eri kulmista katsottuna. Hologramminäyttö käyttää hologrammiteknologiaa luodakseen kolmiulotteisia projisointeja, jotka näyttävät leijuvan ilmassa.

Holonomiaryhmä

Matemaattinen käsite differentiaaligeometriassa, joka kuvaa, miten vektoriobjektin suunta muuttuu, kun sitä siirretään pitkin suljettua rataa kaarevassa avaruudessa. Holonomiaryhmä muodostuu kaikista mahdollisista rinnakkaissiirroista, joita voidaan tehdä tietyn pisteen ympärillä, ja se heijastaa avaruuden kaarevuuden vaikutuksia vektorikenttään. 

Horisontaalienergia

Kuvitteellinen energiamuoto, joka saadaan venytetyistä valokvanteista kosmisen horisontin läheisyydessä. Pieni Valtameri käyttää tätä energiaa matkallaan universumin äärirajoille, hyödyntäen sen ominaisuuksia liikkumisessa avaruuden laajenemisprosessien kanssa synkroniassa.

Häilyvä Vaeltaja

Kuvitteellinen galaksi, joka on siirtymässä kosmisen horisontin taakse, mikä tekee siitä näkymättömän tavanomaisille havaintovälineille. Häilyvä Vaeltaja symboloi universumin etäisimpiä kohteita, joiden valo on matkannut miljardeja vuosia, mutta jotka nyt katoavat havaintopiiristä universumin kiihtyvän laajenemisen myötä.

Kausaalisuus

Periaate, joka määrittää syyn ja seurauksen välisen suhteen, jossa jokaisella tapahtumalla on syynsä ja siitä seuraa tietty lopputulos. Kausaalisuus on keskeinen käsite ymmärtämään paikallisten tapahtumien järjestystä ja niiden välistä yhteyttä, erityisesti klassisessa fysiikassa.

Kosminen horisontti

Havaitsijakohtainen raja, jonka määrittelee se, kuinka pitkälle valo ehtii kulkea havaitsijaa kohti, ennen kuin avaruuden laajeneminen ylittää valonnopeuden havaitsijan ja kohteen välillä. Tämä tarkoittaa, että jokainen havaitsija näkee oman kosmisen horisonttinsa, joka vaihtelee kohteen etäisyyden ja avaruuden laajenemisnopeuden mukaan. Tarinassa dramatisoidaan kosmisen horisontin käsite tapahtumarikkaana rajana, josta ei ole paluuta.

Kvanttifluktuaatiot

Kvanttimekaniikassa ilmiö, jossa tyhjiö ei ole täysin tyhjä vaan täynnä jatkuvasti syntyviä ja häviäviä hiukkas-antihiukkaspareja, joita kutsutaan virtuaalihiukkasiksi. Nämä fluktuaatiot johtuvat siitä, että energian ja hiukkasten määrä vaihtelee spontaanisti hyvin pienissä mittakaavoissa Planckin ajan sisällä, vaikka keskimäärin tyhjiö pysyy neutraalina.

Kvanttigravitaatio

Fysiikan teoria, joka pyrkii yhdistämään kvanttimekaniikan ja yleisen suhteellisuusteorian selittämään gravitaation vaikutuksia kvanttimekaanisella tasolla. Tunnetuimpia kvanttigravitaation teorioita ovat säieteoria ja silmukkakvanttigravitaatio.

Kvanttikriittinen alue

Alue, jossa kvanttimekaaniset ilmiöt alkavat hallita klassisen fysiikan lakeja ja jossa esiintyy kvanttifaasimuutoksia. Näitä muutoksia tapahtuu erityisesti absoluuttisen nollan lämpötilan lähellä, missä kvanttimekaaniset heilahtelut korvaavat termodynaamiset tekijät faasimuutosten ajureina. Esimerkiksi suprajohteet ovat kvanttikriittisessä tilassa, jossa elektronit muodostavat lomittuneita pareja ja virta kulkee ilman vastusta.

Kvisaarit

Kuvitteellisia muinaisen sivilisaation edustajia toisilta galakseilta, jotka kommunikoivat universumin kudokseen kytkeytyvällä algoritmikielellä. Tämä kieli perustuu syklisiin ja fraktaalisiin rakenteisiin ja kvanttilomittumiseen, jotka resonoivat universumin peruskaavoihin, mahdollistaen viestinnän yli kosmisten etäisyyksien ja jopa kosmisen horisontin yli.

Käärityt ulottuvuudet

Säieteorioiden hyperavaruuden lisäulottuvuudet, jotka on kääritty eli paketoitu atomia pienemmissä kokoluokissa. Tarinassa näissä ulottuvuuksissa aika ja tila kietoutuvat toisiinsa, luoden monimutkaisia geometrisia rakenteita.

Makroskooppinen kvanttilomittuminen

Hypoteettinen ilmiö, jossa suuret, makroskooppiset järjestelmät, kuten kokonaiset esineet tai monimutkaiset rakenteet, kytkeytyvät toisiinsa kvanttimekaniikan kautta. Tämä tarkoittaa, että näiden järjestelmien kvanttitilat ovat lomittuneet siten, että yhden järjestelmän tila vaikuttaa suoraan toisen järjestelmän tilaan, riippumatta niiden välisestä etäisyydestä. Tämä ilmiö on toistaiseksi havaittu vain pienemmissä mittakaavoissa, koska ympäristön häiriöt pyrkivät tuhoamaan lomittumisen nopeasti.

Mesokosmos

Ihmisen kokemusmaailman mittakaava, joka sijoittuu mikrokosmoksen ja makrokosmoksen väliin. Mesokosmos kattaa kaikki ne ilmiöt ja rakenteet, jotka ovat ihmisen suoraan havaittavissa ja käsitettävissä ilman teknologian apua. Se käsittää arkipäiväiset objektit ja luonnonilmiöt, jotka muodostavat ihmisen kokemuspiirin. Esimerkiksi solut, siemenet, puut, pilvet, eläimet ja ihmiset ovat kaikki osa mesokosmosta.

Neobikameraalinen

Viittaa kahden erillisen mutta vuorovaikutuksessa olevan järjestelmän tai rakenteen toimintaan. Termi tulee usein esille neurotieteissä, viitaten ihmisaivojen kahden aivopuoliskon tapaan käsitellä tietoa itsenäisesti mutta yhteistyössä.

Neuralink

Tarinassa spekulatiivinen edistynyt teknologia, joka yhdistää ihmismielen ja globaalin tietovaraston, mahdollistaen nopean tiedonsiirron, ajatusprosessien analyysin ja muistojen käsittelyn. Neuralink on suunniteltu parantamaan ihmisen kykyä hallita monimutkaisia tietomääriä ja kommunikoimaan tehokkaasti tietoverkkojen kautta.

Pieni Valtameri

Kuvitteellinen avaruusalus, joka kykenee matkustamaan kosmisen horisontin tuolle puolen. Se käyttää polttoaineenaan venytettyjä valokvantteja, eli horisontaalienergiaa, ja on varustettu mittalaitteilla, jotka voivat tutkia universumin äärirajoja sekä kvanttigravitaation vaikutuksia. Pienen Valtameren alkuperä ja rakenne ovat mysteerejä.

Planckin etäisyys

Fysiikan dimensioanalyysiin perustuva mittakaava, jota populaaristi pidetään pienimpänä mahdollisena etäisyytenä, jossa ajan ja tilan käsitteillä on vielä merkitystä. Planckin etäisyys on noin 1.6E-35 metriä. Se on niin pieni, että jos vertailukohtana käytetään atomin ytimen halkaisijaa, noin 1.0E-15 metriä, niin Planckin etäisyys on atomin kokoluokassa samalla tavalla pieni kuin atomin ydin on ihmisen kokoluokassa.

Psykologinen aika

Subjektiivinen kokemus ajan kulumisesta, joka vaihtelee henkilökohtaisesta tietoisuuden tilasta, tunteista ja kokemuksista riippuen. Psykologinen, koettu aika voi venyä tai kutistua eri tilanteissa. Esimerkiksi odottaminen voi tuntua ikuisuudelta, kun taas miellyttävä aktiviteetti voi saada ajan lentämään.

Retrokausaliteetti

Kausaliteetin muoto, jossa tulevaisuuden tapahtumat voivat vaikuttaa menneisyyteen, kääntäen perinteisen syy-seuraus-suhteen päälaelleen. Tämä käsite esiintyy erityisesti kvanttimekaniikassa, jossa ilmiöiden peräkkäisyyttä ei aina voi selittää klassisen kausaalisuuden kautta.

Semanttiset viestit

Kuvitteellinen viestien muoto, joka on koodattu universumin rakenteiden, kuten galaksien, tähtien, planeettojen ja lumihiutaleiden, muodostamiin fraktaalikuvioihin. Semanttiset viestit mahdollistavat tiedon välittämisen ajasta ja tilasta riippumatta, mahdollistaen kommunikoinnin kosmisten etäisyyksien yli.

Spiraaliaika

Ajankäsite, jossa aikaa ei nähdä lineaarisesti kulkevana vaan spiraalimaisena. Spiraaliaika yhdistää syklisen ja lineaarisen ajan käsitteet, jolloin tapahtumat voivat toistua samanlaisina, mutta jokaisella syklillä on mahdollisuus kehittyä uuteen suuntaan.

Tuiketunnistin

Laite, joka havaitsee erilaisten säteilylähteiden fotoneja tai hiukkasia ja muuntaa ne esimerkiksi herkkien luminensikiteiden avulla valotuikkeiksi, joita edelleen vahvistetaan sähköimpulsseiksi. Nämä pulssit mitataan oskilloskoopilla tai muilla vastaavilla laitteilla, jolloin saadaan ihmisen luontaisen havaintokyvyn ulkopuolella olevaa tietoa maailmasta. Erityisesti astrofysiikassa ja kosmologiassa tuiketunnistimet auttavat tunnistamaan ja analysoimaan erilaista kosmista säteilyä ja sähkömagneettisen ympäristön vaikutuksia.

Valokartio

Geometrinen, kolmiulotteinen kartion muotoinen malli, joka esittää valon etenemistä ajassa ja avaruudessa. Menneisyyden tapahtumat muodostavat kartion alaosan ja tulevaisuuden tapahtumat kartion yläosan, ja nykyhetki on kartion kärjessä, eli origossa. Havaitsija voi nähdä vain ne tapahtumat, jotka ovat hänen menneisyyden valokartiossaan, ja hän voi vaikuttaa vain niihin tapahtumiin, jotka ovat hänen tulevaisuuden valokartiossaan.

---

Voit lukea tämän novellin PDF-tiedostona lataamalla sen koneellesi seuraavasta linkistä: Pieni Valtameri (2024)

METADATA

Teksti: ChatGPT 4 Omni, Gemini 1.5 Pro
Kuvat: DALL·E, Leonardo.ai, Ideogram.ai
Ohjaus: Marko T. Manninen
Ääni: Elevenlabs.io (Mimmu)
Musiikki: suno.ai

Genre: Sci-Phi (Philosophical Science Fiction)
Alagenret: Analyyttinen tieteisfiktio, kvanttifiktio
Teemat: Kosmisen horisontin ylittäminen, kvanttigravitaatio, ajan ja tilan luonne, mieli, muisti ja identiteetti, retrokausaliteetti, universumin rakenteet ja fraktaalit

ISBN (PDF): 978-952-94-9562-7
ISBN (MP3): 978-952-94-9564-1