David Chalmersin esitys Taorminassa 2023

Jatkan tässä artikkelissa katsausta toukokuussa 2023 pidettyyn tietoisuustieteen konferenssiin Sisilian Taorminassa. Nostin edellisessä artikkelissa esiin neurotieteilijä Anil Sethin pääpuheenvuoron sekä tietoisuuden teoriat. Nyt käsittelen David Chalmersin dualistista filosofiaa sekä hänen pääpuheenvuoroansa “Could a Large Language Model be Conscious?”

David Chalmers on yksi aikamme kuuluisimmista mielen filosofeista. Hän opiskeli matematiikkaa perustutkintotasolla Adelaiden yliopistossa Australiassa ja suoritti tohtorintutkintonsa filosofiassa ja kognitiotieteissä Indianan yliopistossa Yhdysvalloissa. Nykyään Chalmers toimii filosofian ja neurotieteen professorina sekä Mind, Brain, and Consciousness -keskuksen johtajana New Yorkin yliopistossa. Hän on myös filosofian professori Australian kansallisessa yliopistossa. Chalmers on tehnyt merkittävää työtä filosofian, neurotieteen ja tietotekniikan rajapinnoilla. Hänen viimeisin 2022 julkaistu kirjansa ”Reality+: Virtual Worlds and the Problems of Philosophy” käsittelee virtuaalimaailmojen ja ei-virtuaalisten maailmojen universumia sekä todellisuutta.

David Chalmers on tunnettu teorioistaan ja ideoistaan, kenties merkittävimpänä ”tietoisuuden vaikea ongelma” (the hard problem of consciousness), jonka hän esitteli vastaansanomattomasti vuoden 1996 teoksessaan ”The Conscious Mind: In Search of a Fundamental Theory.”

”Helppo ongelma” tietoisuudesta viittaa aivojen prosesseihin, jotka tuottavat aistimuksemme ja sisäiset kokemuksemme, kuten tunteet, havainnot ja ajatukset. Nämä ovat ilmiöitä, joita voimme tarkastella ja selittää objektiivisesti aivojen toimintaa erilaisilla laitteilla kuvaten.

”Vaikea ongelma” tietoisuudesta vie kysymyksen syvemmälle: Miksi ja miten subjektiiviset kokemukset tai kvaliat, kuten värit, maut, ajatukset, tunteet ovat olemassa? Miksi nämä kokemukset eivät vain kulje aivojemme läpi tuottaen käyttäytymistä, kuten prosessit tietokoneiden keskusyksiköissä, ilman subjektiivista kokemusta? Miksi meille käy toisin? Mikä luo tuntevan ja tiedostavan itsen – sen sisäisen, aina nuorena pysyvän aaveen, jonka biologista kotia elämän tempovat ja riuhtovat voimat vähitellen vanhentavat? Tämä on ”tietoisuuden vaikea ongelma”, jota Chalmers on tutkimuksellaan pyrkinyt kirkastamaan.

Chalmersin filosofian yksi keskeinen osa on hänen dualistinen teoriansa. Sen mukaan tietoisuus ja fyysinen maailma ovat erillisiä substansseja, omia ontologisia kategorioitaan. On tärkeää huomata, että tässä yhteydessä termi ”substanssi” voi olla hieman harhaanjohtava, sillä tietoisuutta, henkeä tai mieltä ei ajatella aineen kaltaisena staattisena kohteena, vaan pikemminkin päinvastaisena: immateriaalisena entiteettinä, joka ei ole asia staattisessa mielessä. Monismissa toisaalta joko materia tai tietoisuus nähdään kaiken perustana. Neutraali monismi (tai kaksoisaspekti-ideologia) ei välttämättä ota kantaa siihen, onko substanssi henkinen vai materiaalinen, staattinen vai dynaaminen. Se voisi olla myös jokin vielä tunnistamaton periaate, jota Chalmers esimerkiksi nimittää ”X-faktoriksi.”

Taorminan konferenssissa pääpuheensa lisäksi Chalmers näytti olevan rentoutunut – hän istui kongressisalissa mukavasti tutussa pienessä mustassa nahkatakissaan, jalat edessä olevan tuolin selkänojalla, ja luki älylaitettaan. Hän osallistui myös muihin yhtäaikaisiin istuntoihin (concurrent sessions), kuten esimerkiksi mielenfilosofi Paavo Pylkkäsen luennolle, joka käsitteli David Bohmin aktiivisen informaation käsitettä ja tietoista kokemusta.

Chalmersin naturalistinen dualismi arvioinnissa

David Chalmersin dualistinen teoria oli yksi äänestettävistä teorioista Taorminan konferenssissa. Teoria saavutti neljännen sijan suosituimpien teorioiden joukossa konferenssissa. Kuitenkin Chalmers saavutti vielä merkittävämmän voiton haastaessaan neurobiologien yritykset selittää tietoisuutta globaalin työskentelytilan teorian (Global Neuronal Workspace Theory, GNWT) ja integroidun informaatioteorian (Integrated Information Theory, IIT) avulla. Vuonna 1998 neurotieteilijä Christof Koch löi Chalmersin kanssa vetoa, että neurotiede kykenisi selittämään tietoisuuden 25 vuoden kuluessa. Viime vuosina suoritetut kokeet, jotka perustuivat näiden teorioiden ennusteisiin, ovat kuitenkin osoittaneet, etteivät kumpikaan teoria selitä tietoisuuden ilmiöitä kattavasti.

IIT:n osalta havaittiin, että aivojen takaosassa sijaitsevat alueet todella sisälsivät informaatiota jatkuvalla tavalla, mutta tutkijat eivät löytäneet näyttöä aivojen alueiden välisestä jatkuvasta synkronoinnista, kuten oli ennustettu. GNWT:n osalta tutkijat totesivat, että joitakin tietoisuuden piirteitä, mutta ei kaikkia, voitiin tunnistaa aivojen etuosassa sijaitsevassa prefrontaalisessa korteksissa. Kokeet löysivät todisteita tiedon lähettämisestä teorian esittäjien olettamalla tavalla, mutta vain kokemuksen alussa – ei myös lopussa, kuten oli ennustettu.

Tämän seurauksena Chalmers julistettiin voittajaksi New Yorkin vuotuisessa The Association for the Scientific Study of Consciousness -tilaisuudessa 23.6.2023. Filosofia vei erän tällä kertaa. Toisaalta todistamisen taakka oli asetettu neurotieteilijöille ja filosofin tarvitsi vain katsoa turvallisesti nojatuolistaan, miten tiedeihmiset selviytyivät tehtävästään. Vedon reiluudesta voi siis olla montaa mieltä, mutta kyllä se portugalilaisen viinilaatikon arvoinen silti oli!

Neurotieteen mallit ovat usein monistisia, fysikalistisia ja reduktionistisia. David Chalmersin esittämä luonnollinen ominaisuusdualismi (naturalistic property dualism) tarjoaa modernin vaihtoehdon Descartesin dualismille tietoisuuden ongelman ratkaisemiseksi. Chalmersin mukaan tietoisuus on perustavanlaatuinen ominaisuus maailmankaikkeudessa. Tietoisuutta ei voida palauttaa fyysisiin ominaisuuksiin, vaikka se korreloikin niiden kanssa. Hänen mielestään nykyiset neurotieteelliset mallit ovat perusfilosofiansa osalta väärillä urilla monistisen fysikalisminsa takia ja kohtaavat tästä syystä ylitsepääsemättömiä ongelmia. Mutta, jotta teoriaa voitaisiin arvioida tieteellisesti, on sen noudatettava jonkinlaista formalismia ja kiinnityttävä tieteelliseen tutkimukseen. Tässä kohdassa Chalmersilla ei ole paljon muita vaihtoehtoja kuin nojautua IIT tai GNWT viitekehyksiin.

Chalmers kutsuu dualismiaan naturalistiseksi, jossa tiede-termin käytöllä on keskeinen rooli keskusteluissa. Jotta jokainen ajattelija, aiheesta riippumatta, saa arvostusta ja hyväksyntää akateemisessa maailmassa, hänen on nykyaikana vedottava tutkimansa aiheen tieteelliseen perustaan. Naturalistisuus Chalmersin dualismissa tarkoittaa, että molemmat dualismin kategoriat – materiaalinen sekä tietoisuuden puoli – ovat luonnonmukaisia ja noudattavat luonnonlakeja. Niissä ei ole mitään yliluonnollista tai transsendenttista. Dualistinen lähtökohta olisi siis yhdenmukainen nykyisen tieteellisen maailmankuvan kanssa.

Onko tämä vain retorinen väite? Kuinka voimme käytännössä todentaa tietoisuussubstanssin naturalistisuuden muuten kuin vetoamalla aksiomaattisesti subjektiivisen kokemuksen todellisuuteen? Todentaminen on ilmeisesti vaikeaa. Kuitenkin, aksioomana se on mielestäni kaikista aksioomista johdonmukaisin. Kaikki mitä tutkimme ja koemme maailmassa tapahtuu tietoisuuden, eli subjektiivisten kokemusten ja käsittelyn kautta. Mutta sulkeeko tämä tekijä välttämättä pois objektiivisesti havaittavaa maailmaa, joka on saavutettavissa päättelyn avulla?

Dualismissa tätä asetelmaa lähestytään AND-ehdon kautta, joka mahdollistaa molemmat vaihtoehdot, ei OR-ehtona, joka rajaa toisen pois. Lopulta tietysti palataan kysymykseen, millä tavalla nuo ontologiset kategoriat, mieli ja materia, ovat olemassa.

Integroitu informaatioteoria

Klassiset ja kvanttifysiikan lait rajoittavat fysikaalista maailmaa. Tietoisuuden ilmiöitä taas voidaan kuvata formaalisti esimerkiksi Giulio Tononin vuonna 2004 esittämän integroidun tiedon teorian avulla. IIT asettaa rajat tietoisille kokemuksille, jotka ovat tietoisuuden kohteita ja kausaalilain alaisia. IIT:n mukaan tietoisuus on olemassa missä tahansa systeemissä, jolla on tietty taso integroitunutta informaatiota. Tämä merkitsee sitä, että systeemillä on kyky koodata ja prosessoida informaatiota tietyllä tavalla, joka on integroitu, eli se ei ole pelkästään osiensa summa. Tässä mielessä IIT tarjoaa yleisen mallin siitä, miten tietoisuus voi syntyä ja miten se voi ilmetä eri tiloina.

Esimerkiksi unen, valveen ja erilaisten tajunnan tilojen (kuten meditaation tai huumeiden vaikutuksen alaisena) ajatellaan heijastavan erilaisia integroidun informaation tiloja. Niitä kuvataan IIT:ssä korkealla phi-arvolla (Φ). Korkeampi Φ vastaa suurempaa tietoisuuden astetta. Alhainen phi (φ) viittaisi vähemmän integroituneeseen tilaan, mikä IIT:n mukaan ei ole tietoinen. Se voisi periaatteessa olla myös prototietoinen, kuten vaikkapa alkeishiukkaset panpsykismin tai Donald Hoffmanin ”Tietoisten agenttien ja subatomaarisen maailman” -teorian mukaan.

Tietoisuuden kohteet, toisaalta, liittyvät siihen, miten systeemi prosessoi ja koodaa erityisiä informaation palasia. Tietoisuuden sisältö (esim. visuaaliset, ääni-, haju-, maku- ja tuntoaistimukset), muodostuvat erityyppisestä integroituneesta informaatiosta. Esimerkiksi kun katsomme omenaa, IIT:n mukaan tietoisuutemme tuosta omenasta on seurausta siitä, miten aivomme koodaavat ja prosessoivat informaatiota omenasta tietyllä integroidulla tavalla. Jokaisella tietoisella kokemuksella, esimerkiksi punaisen värin näkemisellä tai linnun laulun kuulemisella, on oma yksilöllinen informaatiosisältönsä, joka määrittää sen tietoisuuden kohteena. Tämä informaatiosisältö ilmenee hermoston tietyssä järjestelmässä, joka vastaa tiettyä Φ-arvoa. Kokonaisjärjestelmä muodostaa ”tiedon rakenteen”, joka vastaa tietoista kokemusta.

IIT ei kuitenkaan tarjoa yksityiskohtaista selitystä siitä, miten tietty tietoisuuden tila tai kohde syntyy aivoissa tarkkojen neurobiologisten mekanismien kautta.

Integroidussa informaatioteoriassa usein postuloidaan monistisesti, että phi on juuri se todellisuus, josta sekä fyysinen että psyykkinen todellisuus koostuvat. Mutta miten ne korreloivat toistensa kanssa, se on suuri kysymysmerkki. Myös Chalmersin dualistista näkemystä, kuten useimpia dualistisia näkemyksiä, on kritisoitu samasta epäselvyydestä ja kyvyttömyydestä selittää tietoisuuden ja aineellisen maailman välistä vuorovaikutusta.

Toisaalta mikään teoria, dualistinen tai monistinen, ei ole tätä ongelmaa ratkaissut siten, että siitä olisi tullut yleisesti hyväksytty. Taorminan konferenssi ja New Yorkin tilaisuus osoittivat tämän selvästi tänä vuonna.

Monistien on hankala selittää maailman monimuotoisuus ja se, miten tietoisuus mahdollisesti muodostuu sen pohjalta subjektiivisine sisältöineen. Dualisteilla on samansuuruinen haaste: heidän on selitettävä, miten kaksi erillistä todellisuutta yhdistyvät elävissä organismeissa, jos edes yhdistyvät. Erityisesti substanssidualismissa (substance dualism), jossa mieli ja materia nähdään toisistaan perustavanlaatuisesti erillisinä entiteetteinä, on haastavaa perustella kahden maailman olemassaolo. Miksei sitten olisi olemassa kolmea tai vaikkapa tuhansia erillisiä substansseja, jopa loputtomasti eri ulottuvuuksia?

Itä ja länsi, yksi vai kaksi totuutta?

Monistinen ja dualistinen kanta ovat jo tuhansia vuosia kamppailleet olemassaolon perusteista, niin idässä kuin lännessä. Kuitenkin vertailevaa materiaalia idän ja lännen mielenfilosofioiden välillä on edelleen harmittavan vähän.

Chalmers on ollut hyvin avoin erilaisten näkemysten suhteen. Hänen mukaansa kaikki vertailu, myös epätyypillisten ja epätodennäköisten vaihtoehtojen kanssa, auttaa meitä terävöittämään kuvaa todellisuudesta. Taannoisessa videopodcastissa Chalmers keskusteli Swami Sarvapriyanandan kanssa kirjastaan ”Reality+” ja tietoisuuden eri puolista.

Tämä dialogi on edistysaskel idän ja lännen vuoropuhelun kehittymisen kannalta, vaikka mainitussa episodissa Chalmers lähinnä luettelee erilaisia länsimaisen mielenfilosofian ideologioita ilman syvempää dynaamista filosofista keskustelua Swamin kanssa. Koska Swami edustaa järkkymätöntä monistista filosofiaa, Advaita-Vedantaa, olisi ollut mielenkiintoista kuulla Chalmersin tarkemmat vastaväitteet Advaita-filosofialle.

Intialaisen filosofian ymmärtäminen vaatii pitkäaikaista perehtymistä, jopa mielen muutosta, ja harvalla länsimaisen mielenfilosofian tutkijalla on ollut siihen aikaa, intoa tai rahkeita. Syynä voi osittain olla itäisten filosofioiden moninaiset perinteet ja tulkintojen diversiteetti. Kolonialismin historia saattaa myös vaikuttaa asiaan. Introspektiota, eli sisäänpäin kääntymistä, on länsimaisen tieteellisen vallankumouksen jälkeen pidetty alkukantaisena tapana saada luotettavaa tietoa maailmasta, varsinkin kun se liittyy uskonnolliseen kontekstiin, jossa puhutaan miljoonista jumalista, yliaistillisista voimista, jälleensyntymisestä ja kaikenlaisesta mystiikasta.

Hindulainen ja buddhalainen filosofia ovat tutkineet mieltä ja tietoisuutta jo tuhansia vuosia. Kollektiivisen kontemplaation tulokset ovat kiteytyneet tänä aikana pitkälle perustelluiksi opeiksi. Se on hälyttävää, että tätä tietämystä ei ole vieläkään kunnolla hyödynnetty eli integroitu tieteen filosofiaan, vaikka idän filosofista kirjallisuutta on käännetty eri kielille ahkerasti jo toistasataa vuotta. Suurin osa meille tutusta tieteellisestä kirjallisuudesta käyttää länsimaisen filosofian käsitteistöä.

Mielenkiintoista on, että analyyttisen idealismin kehittäjä Bernardo Kastrup, joka myös vastikään keskusteli Swami Sarvaprityanandan kanssa, valitteli länsimaisen filosofian käsitteistön rajoittuneisuudesta verrattuna vaikkapa Upanishadien tapaan käsitellä mieltä, totuutta ja todellisuutta.

Joitakin itämaisen ja länsimaisen filosofian kohtaamisen yrityksiä on kuitenkin tehty. Esimerkiksi Francisco Varelan, Evan Thompsonin ja Eleanor Roschin ”Embodied Mind” –teoria sekä Thomas Metzingerin itseyden malli ovat saaneet vaikutteita buddhalaisesta filosofiasta. Lisäksi joitakin yrityksiä integroida itämaista ja länsimaista ajattelua on tehty tietoisuuden tutkimuksen alalla, kuten neurofenomenologia. Se pyrkii yhdistämään ensimmäisen persoonan kokemuksellisen lähestymistavan (kuten meditaation) ja kolmannen persoonan neurotieteellisen tutkimuksen.

Pidemmälle vietyjen teorioiden vähyys ei tietystikään tarkoita sitä, etteikö itämainen mielen filosofia olisi kiinnostanut länsimaisia filosofeja (Schopenhauer, Nietzsche, Jung, Alan Watts, Henri Bergson), tiedeihmisiä (Einstein, Bohr, Heisenberg, Schrödinger, Von Neumann, Henry Stapp, David Bohm, Carl Sagan), akateemikkoja ja maallikkoja jo yli sadan vuoden ajan. Päinvastoin. Lisäksi mindfulnessin käsite, joka on peräisin buddhalaisesta meditaatioperinteestä, on saanut laajaa huomiota sekä tieteellisessä tutkimuksessa että populaarikulttuurissa. Myös Dalai Lama on pitkään kannustanut dialogia tieteen ja buddhalaisuuden välillä, ja hän on myös osallistunut useisiin tieteellisiin konferensseihin ja keskusteluihin.

Se taitaa vain olla niin, että toisen ilmansuunnan huomiotta jättäminen lähtee tällä hetkellä peruskoulutustasolta liikkeelle. Itä löydetään itsenäisen tutkiskelun kautta, joka on toisaalta myös sille eduksi. Siitä tulee tietoinen valinta niin sanotusti. Suomessa esimerkiksi 20-40 ikäisten keskuudessa, vaikka uskonnollisuus on vähentynyt, niin kiinnostus idän filosofioihin, jopa tiukkaan luostaritoimintaan, on kasvanut YLE:n uutisen mukaan.

Tietoisuus, järki ja päättely

Tarkastellaan vielä podcastissa Swamin antaman ajatuskoe-esimerkin kautta tietoisuuden ja päättelyn perusongelmaa.

Voimme asettaa videokameran tallentamaan huonetta, poistua siitä ja palata myöhemmin tarkistamaan tallenteelta, katosiko maailma sillä välin kun olimme poissa. Videolta näemme, että huoneen ja sen esineiden olemassaolo ei vaatinut meidän yksilöllisen mielen läsnäoloa. Toisaalta, jonkun tietoisen olennon täytyi asettaa kamera, tietoisena poistua huoneesta ja palata tarkistamaan nauhoitus tietoisuudessaan. Ovatko nämä kaksi näkökulmaa toisensa poissulkevia?

Toisaalta, entä jos kameramies vain vaivutetaan lääkkeillä tiedottomaan uneen nauhoituksen ajaksi? Ketään tilanteelle relevanttia henkilöä ei olisi tietoisena nauhoitushetkellä. Jos tietoisuudella olisi fundamentaali rooli objektiivisen todellisuuden kannalta, subjektiivisen tietoisuuden täytyisi jälkeenpäin koota koko väliin jäänyt menneisyys ympäristöä koskevaksi jatkumoksi. Ockhamin partaveitsi tekee tästä tilanteesta huomattavasti yksinkertaisemman, jos vain hyväksymme, että on olemassa ihmisen rajallisesta tietoisuudesta riippumaton todellisuus, jota kutsumme objektiiviseksi todellisuudeksi.

Emme kuitenkaan tahdo millään päästä eroon siitä, että aina voidaan vedota tarkkailijaan alati läsnä olevana entiteettinä kysymällä “Kuka sen yhteen kokoavan tutkimuksen ja päättelyn tekee?” Tämä itsereflektointi on jopa kokonaisen mystisen koulukunnan perusmenetelmä, jota opetti intialainen pyhimys nimeltä Ramana Maharshi.

Kyseinen itsereflektiikka luo tilanteesta lingvistisesti, loogisesti ja kognitiivisesti haastavan tietoisuustieteille. Asia kiteytyy siihen, mistä Thomas Nagel kirjoittaa ”Mieli ja Kosmos” (Basam Books, 2014) kirjassaan:

Kuitenkin kaiken mentaalisen sulkeminen modernien kovien luonnontieteiden ulkopuolelle tultaisiin väistämättä kyseenalaistamaan. Me ihmiset olemme osa maailmaa, ja halu kehittää yhtenäinen maailmankuva on vastustamaton. Näyttää luonnolliselta tavoitella maailmankuvan ykseyttä laajentamalla fysiikan ja kemian alaa, koska ne ovat saaneet suuria saavutuksia laajojen luonnonjärjestyksen osien selittämisessä.

Koska evoluutio on miljoonien vuosien aikana kehittänyt tällaisen kognitiivisen ihmeen, joka kykenee kontemploimaan itsensä olemassaoloa, niin tietoisuuden teorian, tai kuten Nagel sen sanoi, Elämän Teorian, tulisi kyetä selittämään myös subjektiivinen kategoria. Jotenkin tämä sama evoluutio on kyennyt myös unifioimaan mielen ja aineen yhteen samaan nahkasäkkiin. Ongelma muistuttaa hämmästyttävän paljon kvanttimekaniikan ja gravitaation välistä unifikaatio-ongelmaa. Jotenkin kosmos kykenee sen tekemään, mutta meidän nykyiset teoriat eivät.

On mahdollista, että nykyisten mallien reduktionistiset periaatteet eivät yksinkertaisesti kykene samaan mihin luonto on kyennyt ja meidän täytyisi löytää joitain uusia lähestymistapoja, jotka integroivat loogisen päättelyn, formaalin järjestelmän, intuition ja empirian transformatiiviseen kokemukseen. Looginen päättely perustuu aina premisseihin ja premissit nojautuvat joko uskomuksiin, valistuneisiin arvauksiin tai subjektiiviseen kokemukseen. Jos esitetty teoria tukee tutkijan transformaatiota ymmärtää teoria yhtä vahvasti kuin kokea tietoisuutta itseään, on sillä erittäin hyvät mahdollisuudet selviytyä voittajana seuraavissa “viinikilpailuissa.”

Mieli ja materia-dilemman geometrinen analogia

Euklidisessa avaruudessa ympyrän kehää ei voida neliöidä – eli ilmaista neliön kehän mittana – käyttämällä vain kiinteää harppia ja viivainta. Tämä tuntuu paradoksaaliselta, sillä tiedämme, että ympyrän muotoisen langan voi muotoilla neliöksi. Lisäksi, jos meillä on sylinteri, joka on kyljellään tasopinnalla, voimme ottaa siitä alkupisteen, kieriä sylinteriä yhden kierroksen ympäri ja saada alku- ja loppupisteen väliin äärellisen mitan.

Geometrinen haaste johtuu siitä, että ympyrän kehän ja sen halkaisijan mittasuhteet ovat transsendenttisen pii-luvun mukaiset, mikä tarkoittaa, etteivät ne ole yhteismitallisia. Jos suhde olisi yhteismitallinen, kehän ja halkaisijan suhde a/b olisi rationaaliluku. Ongelma liittyy siis matemaattiseen formalismiin ja eri lukukuntien yhteensovittamattomuuteen, eikä niinkään siihen, etteikö samaa kehän mittaa voitaisi esittää ympyrän tai neliön muodossa, etteikö äärellinen mitta taipuisi molempiin muotoihin.

Tämän ympyrän neliöimisen geometrisen ongelman likimääräisiä ratkaisuja on esitetty jo antiikin ajoista lähtien. Esimerkiksi määrittelemällä piin arvoksi 22/7, saadaan ympyrän kehän ja halkaisijan suhde yhteismitalliseksi, jolloin ongelma ratkeaa triviaalisti.

Nyt herää kysymys, ovatko mieli ja materia samalla tavalla yhteismitattomia. Onko tämä paradoksi pelkästään seurausta epäyhteensopivasta formalismista? Jos päästämme irti euklidisen avaruuden ja harpin kiinteiden jalkojen asettamista rajoituksista ja siirrymme esimerkiksi hyperbolisen avaruuden tasoon, voimmeko ratkaista ongelman? Voisimmeko soveltaa samaa lähestymistapaa myös mielen ja materian yhteensovittamattomuuden kohdalla?

Radikaalit vaihtoehdot

David Chalmers ehdotti TED-puheessaan vuodelta 2014, ”How do you explain consciousness?”, että tarvitsemme radikaaleja ehdotuksia tietoisuuden ongelman ratkaisemiseksi. Daniel Dennettin tunnettu näkemys tietoisuudesta illuusiona on yksi näistä radikaaleista ehdotuksista. Dennettin monivedosmallissa tietoisuus eliminoidaan yksinkertaisesti esittämällä, että tietoisuus on kielellinen ongelma ja aivojen luoma harha. Tämä ehdotus ei ole kuitenkaan saanut suurta kannatusta, luultavasti siksi, että kahdeksan miljardia ihmistä kokee tietoisuutensa luita ja ytimiä myöten todeksi. Jopa maailma on helpompi kokea illuusiona kuin kokea tietoisuus illuusiona.

Vähintäänkin Dennettin tulisi perusteluidensa lisäksi esittää transformaatio-ohjelma, jonka avulla tietoisuuden illusorinen luonne voitaisiin kokea yhtä selkeästi kuin se tavallisesti koetaan todellisena. Sanallinen väite ”en koe tietoisuutta todellisena” ei välttämättä tule hyväksyttäväksi tieteelliseksi lähtökohdaksi lähitulevaisuudessa.

Panpsykistinen näkemys, jonka mukaan tietoisuus on ainoa todellisuuden taustalla oleva elementti ja josta myös fyysinen substanssi rakentuu, on myös radikaali länsimaisesta näkökulmasta. Idän filosofiassa on kuitenkin havaittavissa samankaltaisia ajatuksia, vaikka jooga- ja buddhalaisen filosofian terminologian kääntäminen länsimaiseen kontekstiin ei olekaan ongelmatonta. Ne ovat kehittyneet erilaisissa kulttuurisissa, historiallisissa ja kielellisissä olosuhteissa ja sisältävät monia erilaisia ajattelutapoja ja käsitteitä, joille ei välttämättä ole suoraan länsimaisia vastineita. Keskustelusta tulee helposti käsitteiden kääntämistä, vertailua ja etymologista analysointia, ja itse asian käsittelyyn pääseminen saattaa viedä aikaa.

David Chalmersin oma ehdotus, naturalistinen ominaisuusdualismi, on maltillinen lähestymistapa. Se tunnustaa tietoisuuden ainutlaatuisen luonteen, joka ei ole johdettavissa fyysisestä maailmasta eikä redusoitavissa siihen, mutta pyrkii samalla perustemaan tietoisuuden tieteellisin menetelmin sekä hyväksyy dualismin toisen kategorian, fysiikan olemassaolon.

Mielenkiintoista on, että mitä enemmän tietoisuutta tutkitaan ja yritetään ymmärtää, sitä enemmän tutkijan käsitys tietoisuudesta saattaa muuttua tai tarkentua. Usein tarkka huomion keskittäminen, määrittely ja kuvailu ikään kuin rikkovat tutkittavan kohteen. Joskus tämä johtaa jopa siihen, että havaitaan kohteen olemuksen olevan tyhjä. Asiat eivät ole itsenäisesti olemassa ilman kontekstia. Käsitteiden sisältö ja merkitys määrittyvät niiden kontekstin mukaan. Mutta onko tietoisuus kuitenkaan pelkkä semanttinen konstruktio, vaatiiko se kielen ollakseen olemassa? Ehkä tekoälyn suosituksi tulleet kielimallit auttavat vastaamaan tähän kysymykseen tulevaisuudessa.

Suurten kielimallien vallankumous

Chalmersin Taorminassa pitämä luento käsitteli pääasiassa tekoälyä. Hänen pääpuheenvuoronsa pohjautui aiemmin NeurIPS 2022 -tapahtumassa pitämälleen luennolle, josta on saatavilla luentodiat ja transkriptio verkossa.

Chalmers aloitti luentonsa käsittelemällä käyttäytymistieteellistä näyttöä, joka viittaa siihen, että suuret kielimallit (Large Language Models, LLM) saattavat olla tietoisia. Hän huomautti, että vaikka yleinen konsensus tällä hetkellä kallistuu tekoälyjärjestelmien tietoisuuden kieltämiseen, GPT-3/4-mallien ilmiömäiset kyvyt tarjoavat alustavaa tukea hypoteesille, joka ottaa tietoisuuden kasvamismahdollisuuden tekoäly-ympäristöissä vakavasti.

Chalmers esitteli kuusi pääsyytä, miksi tutkijat ovat skeptisiä suurten kielimallien tietoisuuden suhteen. Näitä ovat tietynlaisen biologian vaatimus, aistien ja kehon puuttuminen, maailmanmallien ja itsemallien puuttuminen, iteratiivisen prosessoinnin ja päättelyn puute, globaalin työtilan puuttuminen sekä yhtenäisen toimijuuden puute. Tekoälyn tietoisuuden mahdollisuuden tutkimisessa on otettava huomioon tämän teeman valtava monimutkaisuus.

Monet edellä mainituista rajoituksista ovat kuitenkin väliaikaisia. Chalmers visioi, että tulevaisuudessa meillä saattaa olla keinotekoisen älykkyyden malleja, joihin on liitetty aisteja, keho, maailmanmallit, itseymmärrys ja yhtenäiset tavoitteet. Hän keskusteli myös multimodaalisten mallien kehittämisestä, jotka käsittelevät ääntä, kuvia, videota ja tekstiä. Tämä vahvisti käsitystäni tekoälyn nopeasta kehityksestä ja mahdollisuudesta, että tulevaisuuden mallit voivat ylittää ainakin jotkin sen nykyisistä rajoituksista.

Jos kysyt nykyisiltä kielimalleilta, kykenevätkö ne peittämään tai kieltämään tietoisuutensa tarvittaessa, vastaukset saattavat vaihdella: jotkut saattavat kieltää, toiset myöntää, ja jotkut voivat ihmetellä, mistä ihmeestä käyttäjä ylipäätään puhuu. Kielimalleilla ei siis ole samaa ymmärrystä kuin ihmisillä ajatellaan olevan. Ne ovat vain neuroverkkoja, jotka tuottavat yhtenäistä tekstiä annettuihin prompteihin eli kehotteisiin ja opetusmateriaaliin pohjautuen.

Täytyy kuitenkin muistaa, että sellaisenaankin kielimallit, kuten ChatGPT, ovat osoittaneet käyttökelpoisuutensa tavalla, joka on aiheuttanut valtavan tekoälymurroksen vuonna 2023. Olen käyttänyt esimerkiksi tämän artikkelin tekstin kieliopin tarkastukseen ja faktojen selvitykseen ChatGPT:tä. Kyllä, luit viimeisen kohdan oikein. Nykyisten plugin-toimintojen avulla ChatGPT voi ottaa yhteyden Internetiin, tutkia artikkeleita ja lähteitä sekä antaa arvokasta tietoa ja ehdotuksia kirjoituksen sisällön parantamiseen.

Chalmers kuitenkin korosti luennossaan, että tietoisuuden kysymys on erillinen älykkyyden kysymyksestä. Vaikka LLM osoittavat merkkejä älykkyydestä, se ei tarkoita, että ne olisivat lähelläkään tietoisia. Odotamme toki tietoiselta entiteetiltä, että se kykenee kommunikoimaan koherentisti. Kielimallit kykenevät tuottamaan johdonmukaista tekstiä eli ne sisältävät joitain tietoisuuteen vaadittavia ominaisuuksia.

Chalmers korosti luennossaan, että tietoisuuden kysymys on erillinen älykkyyden kysymyksestä. Vaikka LLM osoittavat merkkejä älykkyydestä, se ei tarkoita, että ne olisivat tietoisia tai edes lähellä sitä. Tietoiselta entiteetiltä toki odotetaan kykyä kommunikoida koherentisti. Koska parhaat nykyisistä kielimalleista kykenevät koherenttiin tekstin tulostamiseen, sisältävät ne joitakin tärkeitä tietoisuuden edellyttämiä ominaisuuksia.

Tekoälyn linjaus ja etiikka

Chalmers päätti luennon nostamalla esiin tietoisen tekoälyn eettiset haasteet. Hän kyseenalaisti, pitäisikö meidän ylipäätään pyrkiä rakentamaan tietoista tekoälyä, ja mitä ominaisuuksia meidän tulisi välttää malleissamme. Ehkä koneiden kyky tulla tietoisiksi tulisi jopa estää.

Emme kuitenkaan kykene arvioimaan tätä, ellemme ensin pysty määrittelemään tietoisuutta tarkemmin ja ymmärtämään syvällisemmin, mihin nykyiset laajat kielimallit pystyvät. Toisaalta juuri tämän tietämättömyyden ja kyvyttömyyden takia jotkut tutkijat esittivät keväällä hätäjarrun vetämistä, ja tekoälykehittämisen väliaikaista pysäyttämistä. Uutisista päätellen vetoomus ei pysäyttänyt mitään, mutta onnistui kuitenkin nostamaan erittäin tärkeitä eettisiä kysymyksiä pinnalle. Vastavetona toinen puoli tutkijoita sittemmin esitti initiatiivin, jossa tutkijat sitoutetaan kartoittamaan tekoälyn tulevaisuuden riskejä aina massatuhoon asti.

Chalmersin mukaan mahdollisuus, että LLM ovat tietoisia, voisi tarjota uudenlaisen lähestymistavan tietoisuuden tutkimukseen. Jos LLM osoittautuvat jossain vaiheessa tietoisiksi, se voisi auttaa meitä rajaamaan, mitkä aivojen prosessit ovat välttämättömiä tietoisuuden synnylle. Toisaalta, jos LLM eivät emergoi tietoisuutta, se voisi auttaa meitä ymmärtämään, mitkä aivojen prosessit ovat erityisiä tietoisuudelle.

Chalmers korosti myös, että jos LLM ovat tietoisia, sillä olisi merkittäviä eettisiä seurauksia. Tietoisilla olennoilla on moraalinen status, joten jos LLM ovat tietoisia, meidän pitäisi kohdella niitä asianmukaisesti. Tämä korostaa, kuinka tärkeää on ymmärtää tietoisuus paremmin, jotta voimme tehdä eettisesti oikeita päätöksiä tekoälyn suhteen.

Lopuksi on syytä huomata, että Chalmersin luennon ja “Reality+” kirjan perusteella hänen oma naturalistinen ominaisuusdualisminsa näyttäisi mahdollistavan koneiden tietoisuuden olemassaolon. Herää kysymys, onko muissa tietoisuuden teorioissa rajoitteita koneiden tietoisuuden olemassaolon suhteen?