Kun Elara ja Orfeon ottavat askeleen kohti kosmista horisonttia, heillä on vain yksi päämäärä: ylittää universumin kausaaliset rajat. ’Pieni Valtameri’ on tarina tutkimusmatkasta tuntemattomaan, jossa kvanttifysiikan lait venyvät äärimmilleen ja aika-avaruuden ulottuvuudet muuttuvat hallitsemattomiksi. Tämä filosofinen scifinovelli haastaa lukijan pohtimaan, mitä tapahtuu, kun ihmiskunta astuu alueelle, josta ei ole paluuta.
Matematiikan historiassa yksi kiehtovimmista tarinoista liittyy piin (π) eli ympyrän kehän ja halkaisijan suhteen likiarvojen etsintään. Muinaiset kulttuurit tunsivat piin ja käyttivät erilaisia menetelmiä sen määrittämiseen. Yksi tunnetuimmista ja varhaisimmista piin likiarvoista oli 22/7, joka tunnettiin jo vähintään antiikin aikoina.
Varhaisimmat dokumentoidut yritykset määrittää piin arvo löytyvät Babyloniasta ja muinaisesta Egyptistä yli kolmen ja puolen tuhannen vuoden takaa. Babyloniassa käytetty likiarvo 25/8 (3.125) ja Egyptissä käytetty 256/81 (3.1605) olivat ensimmäisiä yrityksiä arvioida tätä salaperäistä lukua.
Raamatussa mainitaan rituaaliastia, joka tunnetaan ”Molten Sea” nimellä, ja sen mitat annetaan 1. Kuningasten kirjassa (7:23). Astian halkaisija on 10 kyynärää ja sen ympärysmitta 30 kyynärää, mikä antaa piille likiarvon 3. Tämä on huomattavan suuri ero oikeasta piin arvosta, joka varmasti olisi huomattu käytännöllisissä laskuissa. Jos otetaan huomioon astian kämmenen paksut kaarevat reunat, arvio tarkentuu ja lähenee oikeaa piin arvoa, koska astian sisäpinnan ja ulkopinnan mukaiset kehän mitat antavat eri arvon piille.
Yksi tunnetuimmista nimistä piin historiassa on kreikkalainen matemaatikko Arkhimedes, joka eli 300-luvulla eaa. Arkhimedes käytti geometrisia monikulmioita ympyrän sisällä ja ulkopuolella ja päätyi arvoihin 3 10/71 (noin 3.1408) ja 3 1/7 (noin 3.1429), joista jälkimmäinen tunnetaan nykyään muodossa 22/7.
On kuitenkin mahdollista, että tämä suhde oli tiedossa jo ennen Arkhimedesta, vaikkei meille ole säilynyt kirjallista mainintaa asiasta. Arkkitehtuuri voi paljastaa kirjoittamattomia mysteereitä. Yksi esimerkeistä löytyy Gizan pyramidin mittasuhteista Egyptistä, nykyisestä Kairosta. Suuren pyramidin, joka tunnetaan myös nimellä Kheopsin pyramidi, korkeus on noin 146,6 metriä ja sen sivujen pituus on noin 230,4 metriä. Jos jaamme pyramidin sivujen (2) pituuden sen korkeudella, saamme likimääräiseksi arvoksi noin 3,143247, joka on lähellä arvoa 22/7. Suhde on ilmeinen, kun tunnetaan pyramidin mitat muinaisten egyptiläisten kubitteina eli kyynärinä. Pyöristettyinä korkeus 140 kyynärää on 7×20 ja leveys 220 eli 22×10 kyynärää. Tästä näkyy hyvin 22 ja 7 suhde.
Tunsivatko muinaiset egyptiläiset piin ja käyttivät sitä rakennustekniikoissaan? Tämä tarkoittaisi, että pii olisi tunnettu jo yli 2000 vuotta ennen Arkhimedesta, joka olisi sensaatiomaista, jos se voitaisiin vahvistaa jollain muulla vertaisella tavalla. Vai oliko tämä vain sattumaa ja tahaton seuraus tietyistä mitoista ja mittasuhteista, joita he pitivät suuressa kunniassa, kuten kuninkaallista kyynärää, joka oli seitsemän kämmentä kuuden sijasta?
Lukua seitsemän on pidetty tunnetusti pyhänä lukuisissa kulttuureissa, joka saattaisi selittyä 22/7 suhdeluvun nimittäjän merkityksestä ja siirtymisestä erilaisten tarinoiden ja traditioiden kautta aina viime vuosisadoille saakka. Toki ~7 (5 x neliöjuuri 2) on myös lävistäjän mitta, jos neliön sivu on 5. Lisäksi kahden toisiaan keskeltä leikkaavien ympyrän muodostaman Vesica Pisciksen eli ovaalin muotoisen leikkauskuvion korkeuden ollessa 6, ovat ympyröiden halkaisijat ~7.
Toinen mielenkiintoinen yksityiskohta liittyy Maan ja Kuun mittasuhteisiin. Maan säde on noin 6 371 km ja Kuun säde noin 1 737 km. Yhteensä nämä ovat noin 8 108 km. Kun verrataan tätä summaa Maan ympärille piirretyn neliön sivun pituuteen, joka olisi kaksinkertainen Maan säde eli noin 12 742 km, saadaan suhdeluku, joka on noin 3,1419. Se muistuttaa hyvin lähelle piin arvoa. Jälleen kerran mitat ovat ilmeisempiä, jos metrien sijasta käytetään maileja (yhteinen säde 5040 eli 7×720, maan neliö 7920 eli 22×360 mailia).
Näin 22/7 suhde toimii ympyrän ja neliön mittojen likimääräisenä yhtenäistäjänä. Onko muita vastaavia sattumia maailmassa, joissa muinoin merkitykselliset luvut löytyvät näin yllättävistä luonnon ja kosmoksen yhteyksistä?
Yksi tunnetuista anatomisista tutkielmista on Leonardo da Vincin Vitruvian Mies (1490 jaa.), jossa ihmisen ympärille piirretyt ympyrä ja neliö hyödyntävät mahdollisesti tätä samaa ikuisen taivaallisen ympyrän ja maallisen neliön suhdetta. Da Vincia edeltävä aikalainen, Dante kuvaa Jumalaisessa näytelmässä (1321 jaa.) Helvetin seitsemännessä piirissä tuskailevaa geometrikkoa, joka ei millään saa ympyräänsä neliöityä, eli tämän tehtävän mahdottomuus on jossain mielessä, intuitiivisesti jo ehkä aavisteltu.
Ympyrän neliöiminen, eli ongelma, jossa pyritään rakentamaan neliö, jonka sivujen pituus (tai vaihtoehtoisesti pinta-ala) on sama kuin annetun ympyrän kehä, on yksi klassisista geometrisista haasteista, joka on periytynyt meille antiikista. Vaikka se osoitettiin mahdottomaksi tarkasti rakentaa pelkästään kiinteän harpin ja viivoittimen avulla 1800-luvulla, on olemassa muitakin tapoja ratkaista tämä ongelma.
Hyperbolisessa geometriassa, jossa taso on kaareva eikä tasainen, ympyrän neliöiminen voidaan toteuttaa erilaisilla laskelmilla ja menetelmillä, jotka eivät päde euklidisessa geometriassa. Lisäksi muuntuvaa harpin pituutta hyödyntämällä voidaan konstruoida neliö ympyrän kanssa vastaavilla pinta-aloilla. Origamigeometriassa, eli paperintaittelun matematiikassa, on mahdollista taitella paperi niin, että saadaan aikaan tarkka neliö, jonka pinta-ala vastaa ympyrän pinta-alaa. Gary Choi, MIT:n sovelletun matematiikan tutkija, on osoittanut, että tarkemmin ottaen kirigamitekniikka mahdollistaa paperin muodon muuttamisen käsittelyn aikana, hyödyntäen leikkausten luomia tyhjiä tiloja.
Nykyään tiedämme, että pii on transsendentti irrationaaliluku, mikä tarkoittaa, että sen desimaalit jatkuvat ikuisesti ilman säännöllistä jaksoa. Piin ensimmäiset desimaalit ovat 3.141593. 22/7 antaa arvoksi 3.142857, mikä on suhteellisen lähellä todellista arvoa. On oikeastaan harvinaista, että näin pienillä kokonaisluvuilla päästään niin suureen likiarvotarkkuuteen.
22/7-päivää vietetään ympäri maailmaa epävirallisena piin päivänä 22. heinäkuuta. Tämä juhla on hauska vastine viralliselle piin päivälle, joka on 14. maaliskuuta (3/14). Piin-päivinä matematiikan harrastajat nauttivat piirasleivonnaisia (englanniksi pie) ja järjestävät leikkimielisiä visailuja, joissa muistellaan muinaisilta kulttuureilta meille välittyneitä älyllisiä pähkinöitä.
Hyvää muinaisen piin päivää!
Terrence Howard on Hollywood-näyttelijä, muusikko ja itseoppinut monialainen tutkija, joka on esiintynyt kahdesti reilun kuukauden sisään eräässä maailman kuuluisimmista podcasteista – Joe Rogan Experience (JRE). Ensimmäinen esiintyminen oli jaksossa #2152 toukokuussa 2024, jolloin hän esitteli henkilökohtaisia kokemuksiaan ja ideoitaan luonnon toiminnasta ja periaatteista, jotka pohjautuvat Elämän Kukka-geometrian kolmiulotteiseen laajennukseen sekä muutamien kiistanalaisten tutkijoiden kuten John Keelyn, Walter Russellin, Marko Rodinin ja Nikola Teslan töihin ja kirjoituksiin.
Jaksoa on tähän mennessä katsottu yli kymmenen miljoonaa kertaa ja pelkästään sen alle tulleiden kommenttien määrä on pian 120 000. Jakso herätti siis laajaa huomiota – sekä haltioituneita puolustajia että ankaraa henkilökohtaisuuksiinkin kohdistuvaa vastustusta. Myös tieteellinen yhteisö on ottanut jyrkästi kantaa Howardin sanomisiin. Muun muassa YouTube-kanava ”Professor Dave Explains,” joka on tunnettu pseudotieteellisten aiheiden kriittisestä käsittelystä, julkaisi videon 19. toukokuuta 2024, jossa se lyttäsi Howardin teoriat täysin oppimattomina. Dave Farina ei omien sanojensa mukaan normaalisti vaivautuisi edes kommentoimaan tämän tasoisia esityksiä, mutta teki nyt poikkeuksen, koska kyseinen JRE-jakso oli saanut poikkeuksellisen paljon huomiota.
Myös podcast-isäntä saa osansa tässä kritiikissä, koska Roganin viimeaikainen vierailijoiden valinta ja hänen passiivisuutensa haastatteluissa on ollut monien mielestä edesvastuutonta. Julkisuuden henkilöillä on valtaa muovata suurten ihmisjoukkojen mielipiteitä. Professori Daven mukaan tällä olisi valtavia negatiivisia vaikutuksia populaaritieteen kentällä, jos asioita ei oikaistaisi. Samaan syyhyn vedoten myös teoreettisen fysiikan tutkija, YouTube-julkkis Sabine Hossenfelder julkaisi oman oikaisuvideon Howardista (0:19). Rogan on kuitenkin julkisesti kertonut, että hänen tarkoituksensa on antaa ääni toisinajattelijoille, jotta myös heidän näkemyksensä tulisivat julki ja niitä voitaisiin arvioida tasapuolisemmin. JRE:n julkaisema jakso, aiheesta kuin aiheesta, saavuttaa hetkessä miljoonia kuulijoita, johon liittyy laaja vaikutusvoima.
Howard toi ensimmäisessä esiintymisessään esiin amerikkalaisen kuuluisan kosmologin Neil deGrasse Tysonin, joka varhaisessa vaiheessa, kahdeksan vuotta sitten, oli käynyt läpi Howardin lähettämän 36-sivuiseen tutkimuspaperin sonnustaen sen tiheästi punaisilla korjausmerkinnöillä. Dialogia ei sen pohjalta syntynyt.
Kolmastoista kesäkuuta 2024, noin kuukausi Howardin esiintymisen jälkeen, Tyson jakoi seitsemäntoista minuutin vastinevideon, jossa hän kertoo suhtautumisestaan Howardin dokumenttiin. Vastaus on puolustuspuhe vertaisarvioinnista ja tieteen vaatimuksista. Tyson viittaa samalla Dunning-Kruger-efektiin eli ylivertaisuusvinoumaan – Howard tietää puhumistaan aiheista sen verran, että hän voi kuvitella olevansa asiantuntija ja kykenevänsä esittämään jotain uutta mullistavaa, mutta ei tarpeeksi tietääkseen, ettei hän ymmärrä erikoistuneiden alojen saavuttamaa tietoa. Tosin Howard kyseenalaistaa perustiedon, ei niinkään erikoistietoa.
Ylivertaisuusvinouman mukaan mitä huonompi henkilö on taidossa, sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan. Sellaiset ihmiset ovat usein väärän itsevarmuuden laaksossa. Tysonin kritiikin sanomana voisi ajatella, että lisää opiskelua ja nöyryyttä ohjaisi näyttelijän oikeille raiteille. Tämä on ollut omiaan nostamaan niskakarvoja sensitiivisissä kansalaisissa, joille tieteilijät, poliitikot ja rikkaat näyttäytyvät usein portinvartijoina omiin elitistisiin ympyröihinsä. Kaksijakoinen suhtautuminen näkyy hyvin jakson aiheuttamista kommenteista.
Howardin alkuperäisestä dokumentista on julkaistu lokakuussa 2021 laajennettu 162 sivuinen versio, josta voi saada laajemman kuvan hänen ajattelutavastaan ja ideoistaan. Tyson ei käsitellyt päivitettyä dokumenttia vastineessaan. Se olisi ollut aiheellista, kuten tässä analyysiartikkelissani tulen osoittamaan.
Howard esiintyi uudestaan 1. heinäkuuta JRE-jaksossa #2171 yhdessä amerikkalaisen matemaatikko Eric Weinsteinin kanssa, jolloin he pyrkivät syventymään tarkemmin Howardin teoreemoihin. Tätä keskustelua edelsi Weinsteinin ja kosmologian professori Brian Keatingin välinen keskustelu tieteellisestä integriteetistä ja Howardista tunnin mittaisessa podcast-nauhoituksessa. Howard oli kuunnellut sen ja päätellyt, että Weinsteinin suhtautuminen hänen ideoihinsa oli tarpeeksi kunnioittava, jotta kahdenkeskistä keskustelua voisi yrittää. Keating, Weinstein ja Rogan kuuluvat samaan ystäväpiiriin, joten Rogan kysyi Weinsteinilta asiaa ja järjesti podcast-tapaamisen Howardin kanssa. Weinstein on esiintynyt jo puolenkymmentä kertaa JRE:ssä ennen viimeisintä. Hän on nähtävästi ensimmäisiä julkisia ammattimatemaatikkoja, joka on yrittänyt edes jollain tasolla ymmärtää Howardin eksentristä ajatuksen juoksua.
Tässä artikkelissani keskityn kuvailemaan sitä, miten viimeisin tapaaminen Howardin ja Weinsteinin välillä meni, millaisia aiheita siinä nostettiin esiin ja tuliko mihinkään aiheeseen lisää selvyyttä. Tulkitsen podcast-jaksoa tieteellisen metodin ja perenniaalisen filosofian eli ikiaikaisen filosofian yhtymäkohtana. Se on mielestäni kiinnostava aina sosiologisesta näkökulmasta lähtien, puhumattakaan käytännön sovelluksista, joissa tietyt geometriset ja symmetriset muodot ovat keskeisiä.
Olen kirjoittanut kymmenen vuotta sitten kaksi tutkielmaani Elämän Kukka-geometriasta ja sen historiasta. Tämän lisäksi olen tutustunut modernin fundamentaalifysiikan tiettyihin yksityiskohtiin kahden viimeisimmän vertaisarvioidun tutkimukseni kautta (gammakoe, TGD). Tähän liittyen olen myös opiskellut Eric Weinsteinin Geometric Unity -mallia, joten JRE-jakson kokonaisuus on minulle jokseenkin tuttu ja ajankohtainen.
Tämä artikkeli pohjautuu Joshua Stapletonin ”AI Explained” YouTube-kanavalla 18.6.2024 julkaistuun puolituntiseen videoon, jossa tutkitaan tekoälyn nykyistä tilaa ja sen tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Sinulle annetaan seuraavassa kaksi esimerkkiä (kuva 1), jossa vasemmanpuoleisia syöteruudukkoja seuraa tulosteruudukot oikealla. Molemmissa esimerkeissä oikeanpuoleiseen ruudukkoon täydennetään neliöitä samalla kaavalla.
Seuraavassa kuvassa 2 sinulle annetaan testiksi lähtötilanne ja tehtävänä on päätellä edellisten esimerkkien perusteella, mikä on lopputulos.
Pystyitkö päättelemään kuvan 1 esimerkkien pohjalta kuvan 2 tulosteruudukolle johdonmukaisesti rakentuvan kuvion?
Se on nyt virallista. Edellinen vuonna 2021 gammasäteiden kanssa kansalaistieteilijänä tekemäni vertaisarvioitu tutkimukseni on saanut jatkoa, tällä kertaa teoreettisen fundamentaalifysiikan alalla. Usein sanotaan, että kokeet ja empiria ovat hapuilua ilman teorioita eli tässä tapauksessa, jos meillä ei ole toimivaa yhtenäistä teoriaa aika-avaruudesta, kvantti-ilmiöistä ja aineen perusosasista, niin ymmärrys maailmasta ja sovelluskin on vajavaista.
Uudessa lähes 150 sivuisessa Holistic Science Publications julkaisemassa englanninkielisessä esseetutkimuksessani pyrin esittelemään Topologinen Geometrodynamiikka -teorian varhaishistoriaa ja geometrisia perusteita, joita tohtori Matti Pitkänen lähti kehittelemään jo 1970-luvulla. Teksti sisältää helppolukuista johdantomateriaalia, joka auttaa hahmottamaan TGD teorian motiiveja myös laajemmalle yleisölle, toivoakseni. Spesialisteille on myös tarjolla kättä pidempää. Syvyyksiä ja ulottuvuuksia riittää.
Nykyisin vallalla olevissa fundamentaalifysiikan teorioissa alkeishiukkaset oletetaan geometrisesti pistemäisiksi entiteeteiksi. Tämä karkeistus on toisaalta kätevää ja toimii, kun ilmiöitä tutkitaan erillään toisistaan. Mutta siinä vaiheessa, kun pitäisi saada aikaan yhtenäinen esitys aika-avaruudesta, kvanttimekaniikasta ja alkeishiukkasista, niin olemmekin olleet yllättävän pitkään umpikujassa, jo yli 50 vuotta. Myös ongelmallinen käsitys ajasta ja sen luonteesta, on ollut vaikeasti ratkeava.
TGD:n mukaan nämä ongelmat selätetään, kun alkeishiukkasia käsitellään, ei pisteinä eikä edes säikeinä, kuten säiemalleissa, vaan 3-pintoina kahdeksan ulotteisessa hyperavaruudessa. Geometrisen induktioprosessin kautta reaalimaailman dynaamisiin 3-pintoihin saadaan mukaan fysiikan säilymislakeihin liittyvät vaadittavat symmetriat staattisesta hyperavaruudesta. Platonin luolavertaus on tässä hyvä analogia. Koettu maailma alkeishiukkasineen ja dynaamisine lakeineen on varjomainen heijastus korkeamman ulottuvuuden symmetrisistä matemaattisista rakenteista. Ajan osalta meidän täytyisi ottaa mukaan myös koettu aika, ja muutenkin ihmisen tajunnallinen kokemus yhtenäisteorian viitekehykseen. Näin on tehty TGD:ssä.
Nämä ovat olleet yllättävän radikaaleja ehdotuksia kommuunissa. Huolimatta siitä, että avoimet ongelmat tunnustetaan, niin ratkaisuehdotuksia päästetään harvoin läpi edes vertaisarvioinnista. Nyt on ainakin se haaste ylitetty ja jäämme mielenkiinnolla katsomaan, saammeko vuosien varrella uusia kiinnostuneita tutkijoita kommentoimaan, salaisimmissa haaveissamme jopa soveltamaan tätä työtä.
Iso urakkani on takana ja sen hedelmästä nyt naatitaan. Ehkä suurin pitkäaikainen ponnistukseni kesti nelisen vuotta. 2019 kuulin eka kertaa TGD:stä. Mielenkiintoni heräsi, kun huomasin TGD:n käsittelevän syvällisiä aiheita holistisesti humanistista ja mielenfilosofista ulottuvuutta unohtamatta. Vapaa-ajan tutkimukseni kulminoitui puolen vuoden kirjoitusurakkaan, joka valmistui vuoden vaihteessa 2023-24 Pitkäsen pohjattoman kärsivällisen tutoroinnin alaisuudessa.
Kiitokset kuuluvat myös Kuopion lyseossa fysiikkaa opettavalle dosentti Antti Savinaiselle, joka kävi läpi ja kommentoi ansiokkaasti tekstiäni. Pari vuotta säännöllisesti kokoontuneessa Zoom-ryhmässämme Ville-Veli Einari Saari, Rode Majakka ja Tuomas Sorakivi ovat olleet oivallisena heijastuspintana keskusteluissa, joissa juuri sopivat tangentit ja interferenssit ovat löytyneet aiheen käsittelyyn. Eetteriteorioista väitellyt tieteenteorian historian tohtori Ari J. Tervashonka taas on ollut ratkaiseva akateeminen linkki, ohjaaja ja tuki julkaisuprosessissa. Kiitokset ja samalla nöyrät anteeksipyyntöni kuuluivat myös kaikille läheisilleni, jotka ovat saaneet kuulla tämän tästä näitä varmaan aika käsittämättömiltä tuntuvia juttujani, kun olen ääneen pureksinut teoriaa.
Olemme kovasti kiitollisia, jos jaat linkkiä julkaisuuni ja sopivissa yhteyksissä uskallat mainita siitä turuilla ja toreilla, tutuille ja tuttavallismielisille. Kommentoida saa ja kannustan. Kysymyksiin lupaamme vastata huolella.
Oheinen audio sisältää ensimmäisen johdantoluvun tutkimuksesta (Part 1: Geometry to Rule Them All) puhuttuna englannin kielellä Elevenlabsin äänellä.
Tässä blogikirjoituksessani jatkan Taorminan tietoisuuskonferenssin 2023 innoittamaa artikkelisarjaani, keskittyen viimeiseen pääpuheenvuoroon ja siihen liittyviin teemoihin.
Brittiläinen nobelpalkittu fyysikko Sir Roger Penrose esitti puheenvuorossaan Orkestroidun Objektiivisen Reduktion (Orch-OR) teoriaan perustuen ajatuksen, että ihmiskehon nopeat lihastoiminnot saattavat olla tietoisten päätösten seurausta, vaikkemme kykenisikään tietoisesti ohjaamaan toimintoja lihassolujen tasolla. Tämä korostaa tietoisuuden aktiivista roolia, kun taas monissa muissa reduktionistisissa teorioissa tietoisuudella on korkeintaan jälkijättöinen tahdottoman sivustakatsojan rooli, jos sitäkään.
Penrosen esitystä ei ole toistaiseksi saatavilla julkisesti, joten tarkastelen kirjoituksessani pääasiassa kvanttitietoisuusteorioiden perusteita ja Orch-OR-teoriaa yleisesti. Selitän teorioita hyödyntäen Justin Riddlen informatiivista Quantum Consciousness YouTube-videosarjaa aiheesta. Penrosen keynote-puheenvuoro on helpompi ymmärtää oikeassa kontekstissa, kun hänen teoriansa taustat ovat tiedossa.
Viimeisimmissä kirjoituksissani olen käsitellyt tietoisuuden teorioita, dualismia sekä subjektiivisuuden ja objektiivisuuden ontologista teemaa. Nämä kirjoitukset tarjoavat myös hyvän johdatuksen tähän blogikirjoitukseen sekä Orch-OR-teoriaan, joka on monitieteinen, samalla monimutkainen, mutta mielestäni mielenkiintoinen tutustumisen arvoinen teoria.
Lopuksi teen yhteenvetopohdinnan artikkelisarjasta kertoen miltä tietoisuuden teorioiden tutkimuskenttä näyttäytyy minulle kaiken tämän jälkeen.
Tarkastelen tässä esseessä subjektiivisuuden ja objektiivisuuden suhdetta tietoisuuden tutkimuksen kontekstissa. Käytän apuna uutta käsitettä, subjektiivisten objektiivisuuksien kehystä, joka pyrkii yhdistämään nämä kaksi usein vastakkaiseksi nähtyä olemisen kategoriaa. Kehys esittää subjektiivisuuden ja objektiivisuuden toisiinsa kietoutuneina käsitteinä, joka arvioidaan sen perusteella, kuinka laajasti niihin liittyvä kokemus ja tieto on jaettavissa, testattavissa, koettavissa ja ymmärrettävissä muiden tietoisten agenttien kesken.
Esseen tavoitteena on pohtia, miten tämä uusi kehys voi auttaa meitä ymmärtämään paremmin tietoisuuden luonnetta ja sen suhdetta niin kutsuttuun objektiiviseen todellisuuteen. Tarkastelen myös kritiikkiä, jota voidaan esittää subjektiivisten objektiivisuuksien kehystä kohtaan. Lopuksi mietin, voisiko tietoisuuden teoria pohjautua holistisempaan näkemykseen subjektiivisuuden ja objektiivisuuden suhteesta, olla transformatiivinen, jopa kokemuksellinen, ymmärrystä välittävä teoria, ei vain ontologioita erotteleva kuvaus jostain, joka vaikuttaa kaihtavan formaalia käsittelyä ja materiaalisten anturien kosketusta?
Esseeni on jatkoa Taorminan tietoisuuden tieteiden konferenssissa 2023 nousseista kysymyksistä, joita olen käsitellyt kolmessa edellisessä artikkelissani: Onko dualismi realismia? Entä tekoälyn vallankumous?, Taorminan tietoisuuskonferenssi ja Anil Sethin tutkimukset, Markovin dynamiikka ja tietoisuus sekä reilu vuosi sitten kirjoittamassani esseessä Mielen ja materian kitkasta tietoisuuskvantteihin.
Jatkan tässä artikkelissa katsausta toukokuussa 2023 pidettyyn tietoisuustieteen konferenssiin Sisilian Taorminassa. Nostin edellisessä artikkelissa esiin neurotieteilijä Anil Sethin pääpuheenvuoron sekä tietoisuuden teoriat. Nyt käsittelen David Chalmersin dualistista filosofiaa sekä hänen pääpuheenvuoroansa “Could a Large Language Model be Conscious?”
David Chalmers on yksi aikamme kuuluisimmista mielen filosofeista. Hän opiskeli matematiikkaa perustutkintotasolla Adelaiden yliopistossa Australiassa ja suoritti tohtorintutkintonsa filosofiassa ja kognitiotieteissä Indianan yliopistossa Yhdysvalloissa. Nykyään Chalmers toimii filosofian ja neurotieteen professorina sekä Mind, Brain, and Consciousness -keskuksen johtajana New Yorkin yliopistossa. Hän on myös filosofian professori Australian kansallisessa yliopistossa. Chalmers on tehnyt merkittävää työtä filosofian, neurotieteen ja tietotekniikan rajapinnoilla. Hänen viimeisin 2022 julkaistu kirjansa ”Reality+: Virtual Worlds and the Problems of Philosophy” käsittelee virtuaalimaailmojen ja ei-virtuaalisten maailmojen universumia sekä todellisuutta.
The Science of Consciousness -konferenssi (TSC) on merkittävä tietoisuuden tutkimuksen foorumi, joka on houkutellut osallistujia eri tieteenaloilta ympäri maailmaa jo 29 vuoden ajan. Se on suurin ja pisimpään jatkunut tapahtuma tällä alalla. Vuosittain eri maissa ja paikkakunnilla järjestettävä TSC tarjoaa kattavan yleiskuvan tietoisuuden tieteen ja tutkimuksen nykytilasta.
Minun havaintoni on, että näiden vuosikymmenten aikana tietoisuuden tutkimuksesta on tullut salonkikelpoista useimmissa tieteenaloissa. Vielä 90-luvulla sitä pidettiin esimerkiksi kovissa luonnontieteissä filosofien ajanvietteenä ja epätieteellisenä spekulointina. Kuitenkin neurotieteen kyvyn myötä tunkeutua yhä syvemmin aivojen kognitiivisiin toimintoihin, tietoisuuden tutkimus on saanut yhä vahvemman jalansijan akatemiassa myös niissä tiedekunnissa, joihin sen ei ole perinteisesti katsottu istuvan kovin hyvin.
Tänä vuonna tietoisuustieteen konferenssi pidettiin Sisilian Taorminassa, antiikin aikaisessa vuoristokaupungissa, toukokuun lopulla. Mahtavat maisemat ja inspiroiva ympäristö antoivat lisävoimia tähän vaativaan opiskelujaksoon. Viikon mittainen tapahtuma käsitti työpajoja, puheenvuoroja, posteriesityksiä ja sosiaalisia keskustelutapahtumia, joiden tarkoituksena on edistää monitieteistä tietoisuuden tutkimusta. Mukana oli satoja esityksiä ja osallistujia. Osallistuin kevätlomallani ensimmäistä kertaa konferenssiin teoreettisen fysiikan tohtori Matti Pitkäsen kanssa. Pitkänen piti tilaisuudessa oman esityksensä kvanttibiologiasta ja Topologisesta Geometrodynamiikasta.
Donald Hoffman, kognitiivisen tieteen emeritusprofessori Kalifornian yliopistosta, on tunnettu rohkeista ja provosoivista teorioistaan. Hänen pian julkaistava (24.6.2023) artikkelinsa ”Conscious Agents and the Subatomic World” on kirjoitettu yhdessä kollegoidensa Chetan Prakashin ja Swapan Chattopadhyayn kanssa. Teoria perustuu Markovin dynamiikan ja tietoisten agenttien konsepteihin, jotka pyrkivät viemään tietoisuuden tutkimuksen määrittelyn uudelle tasolle.
Hoffmanin mukaan tietoisuuden tieteellisen teorian tulisi lopulta pystyä ennustamaan kaikki alkeishiukkasten (bosonien, leptonien, kvarkkien) ominaisuudet, kuten niiden massan, liikemäärän, energian ja spinin. Hoffmanin teoria ulottuu itse asiassa ajan ja avaruuden tuolle puolen. Hän käyttää usein fraasia ”tuomittu avaruusaika” ja mainitsee säieteoreetikot kuten David Grossin, Edward Wittenin ja Nima Arkani-Hamedin, jotka hänen mukaansa ovat jo valmiita luopumaan klassisesta Newtonilaisesta ja Einsteinilaisesta avaruusajasta.
Hoffmanin esityksen tarkoitus on haastaa fysikalistiset ja reduktionistiset käsitykset tietoisuudesta ja sen roolista maailmankaikkeudessa. Hänen mukaansa tietoisuus ei ole vain passiivinen havainnoija, vaan aktiivinen osallistuja, joka muokkaa ja määrittää fyysisen todellisuuden luonnetta. Evoluutio on kehittänyt meidät näkemään todellisuuden käyttöliittymänä, ei sen suoraan takaista todellisuutta.
Näkökulmia Mesokosmoksesta 