”Koronatilanteen vuoksi”, kuten niin monet ilmoitukset kuluvina viikkoina ovat alkaneet, Mesokosmoksenkin täytyy sopeutua erikoiseen tilanteeseen. Ennen kuin olemme saaneet etähaastattelut tarvittavine ohjelmistoineen ja perehdytyksineen kuntoon, niin meidän täytyy säveltää jotain muuta kuunneltavaa. Toisaalta, juuri nythän on hyvä aika kuunnella äänikirjoja ja podcasteja turvallisesti kotisohvilla.
Tämä minun aiempiin kymmenisen vuotta sitten pitämiin esitelmiin pohjautuva essee kertoo yhden vaivaisen etsijän tiestä sekä monien kulttuurien merkkihenkilöiden ylistämästä totuudellisuuden hyveestä. Esitelmä oli eräänlainen libretto 12-kieliselle kitaralle säveltämääni teokseen, jonka kahdentoista instrumentaalikappaleen nimet kuvasivat eri hyveitä. Se tuntuu nyt erityisen ajankohtaiselta, kun meidän koko maailmaa ravistelevassa koronatilanteessa täytyy pitää yhtä, turvata humaaneihin arvoihin ja kaivata viisautta samalla tavalla kuin tunnetussa buddhalaisessa mantrassa turvataan Viisaaseen (Buddha), Hyveoppiin (Dharma) ja Yhteisöön (Sangha).
Luottaen siihen, että kaikki hyveet seuraavat toisiaan, niin seuratkaamme viisautta ja toivokaamme kaikille voimaa kohdata nykyiset haasteet, yksilöinä, perheinä, kansakuntana ja globaalisti ihmiskuntana. Loput meille kyllä annetaan mitta-astiamme mukaan.
Kävelläkseen turvallisesti ihmiselämän sokkeloissa tarvitsee ihminen viisauden valoa ja hyveen ohjausta. -Gautama Buddha
Sananen koronasta
Nyt voi ehkä kerrankin sanoa totuudellisuuden kriteerit täyttäen, että elämme poikkeuksellisia aikoja. Pieni näkymätön biologinen virus on saanut suuret tekniset koneistot, yhteiskunnan rakenteet ja ihmismassat kautta maailman polvilleen. Monet ovat tätä odottaneet. Osa jopa hiukan pahantahtoisesti päästäkseen näkemään miten ylimieliset ihmiset murtuvat luonnonvoimien edessä. Osa nähden merkkejä maailmanlaajuisesta vitsauksesta jo vuosikymmenen ajan. Itse tunnustan, että aika lailla yllättäen tämä poikkeustila eskaloitui. Todistamme tapahtumia, joita olemme lukeneet lähinnä historian kirjoista, kuten ryssänkuumeesta (1889-90), espanjantaudista (1918-20) ja aasialaisesta influenssasta (1957-58). Nämä tapahtumat tulevat takuulla jäämään ihmisten huulille pitkäksi aikaa ja historiaan epätodelliselta tuntuvina kuvina ja uutispätkinä.
Maapallo on pitkään yskinyt savua ja pahaa ilmaa. Tämäkö on se tapa, jolla meidät yritetään saada heräämään? Jotkut sanovat, että maapallo on yhtenäinen elävä kokonaisuus, jossa kaikki palaset, ihmisten ajatukset ja teot mukaan lukien, vaikuttavat toisiinsa. Toiset sanovat, että ihmisen teoilla ja luonnon tapahtumilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Sattuman, kaaoksen ja syy-seurauksen yhteensovittaminen on ollut haastavaa kaikkein pätevimmillekin matematiikan ja filosofian neroille, eikä sellainen metafyysinen pohdiskelu akuutissa tilanteessa auta juuri mitään. Sen sijaan joudumme ad-hocina reagoimaan nopeasti eteneviin tapahtumiin. Haluan silti pysähtyä hetkeksi ja kysyä seuraavia asioita.
Kun apokalyptinen epidemia on jossain vaiheessa ohi, niin palaammeko takaisin samoihin uomiin, vanhoihin kulutusvimmaisiin tapoihin? Mitä, jos valtiot olisivat ottaneet nälänhädän, työttömyyden, luonnon saastumisen ja eriarvoisuuden hoitamisessa yhtä järeät keinot kuin pandemian hoidossa? Kapitalismille kumartelematta. Kaikesta päätellen, näin olisi voitu tehdä, jos olisi haluttu. Nyt, kun kuplat puhkeavat, voisi olla mahdollista rakentaa ihan uudenlaista tulevaisuutta. Toivon, että pienen eristysjaksoon liittyvän hämmennyksen ja wc-paperin hamstraamisen jälkeen ihmisissä syntyisi henkisen kulttuurin kaipuu ja lopulta pidemmän ajan sisällä syväymmärrys, joka tulisi konkreettiseksi osaksi poliittista ajattelua ja uuskapitalismin agendaa. Ehkä jopa itse henkinen kulttuuri voisi ottaa tietoisen askeleen kohti luontoa.
Koronavirus on herättänyt joukon niin sanottuna “asiantuntijoita”, jotka “tietävät” miten asiat olisi pitänyt hoitaa, miten asioiden laita on nyt ja miten tulevaisuudessa pitäisi toimia. Itsekritiikki on kyllä paikallaan, ettei keskustelu menisi hutikutien sivalluksiksi ja ihmisarvoa alentavaksi nimittelyksi. Yritettiinhän influenssa jo nimetä kiinalaiseksi virukseksi samaan tapaan kuin aina on ollut tapana liittää kaikki paha eri kansallisuuksiin, tai vastaavasti likaisiin eläimiin. Tässä keskustelun kentässä on kuitenkin se vaara, että kaikenlainen mielipiteen ilmaisu tuomitaan joko turhan tärkeäksi ylireagoinniksi tai vastaavasti välinpitämättömien ihmisten ala-arvoiseksi hyssyttelyksi. Tänä vuonna Putinin trollit-aiheen ympärille kietoutunut keskustelu on ollut omituinen esimerkki siitä millaisen sananvapaus-oikeuskierteen voimme saada aikaan. En pitäisi ihmeellisenä, jos perin suomalainen mielipidesota syttyisi samanlaisena, kunhan ensin pääsemme yhteisen vihollisen COVID-19-koronaviruksen niskan päälle.
Kullakin meillä on tukikeppimme, joiden avulla yritämme selvitä elämässä. Ajatuksemme ja tunteemme, mielipiteemme ja puheemme ovat osa psykologista selviytymisyritystä. Salaliittoteorioista lähtien. Henkilökohtaisesti kysyn itseltäni, että turvaanko niihin, jotka esiintyvät varmana ja päättäväisinä vai kohtaanko reilusti epävarmuuden ja yritän ymmärtää kaikkia osapuolia? Olemme kaikki samassa veneessä, se lienee käynyt selväksi, mutta emme ehkä sittenkään ymmärrä, mitä tällainen ykseysajatus kaikissa ulottuvuuksissaan tarkoittaa. Perhosen siivenisku on kaunis vertauskuva, mutta toteutuu nyt lepakkomaisen kauhistuttavalla tavalla. Näin ne kielikuvat saavat polaarisen merkityssisältönsä.
Olemme suuren tuntemattoman edessä sekä taloudellisesti että terveydellisesti. Sen lisäksi, että eristyksissä kotonamme joudumme taistelemaan pitkittyvän asemasodan virusta vastaan, niin kaikki muutkin sairaudet ja kuoleman vakavat asiat jatkavat yhtä aikaa olemassaoloaan. Neljän seinän sisällä karanteenissa alkavat pienet kehon kipukohdat ja tukkoisuudet tulla esiin kuin tietoisuuden voimakkaan polttolasin terästäminä. Erityisesti sen huomaa nyt, kun on pakotettu kohtaamaan globaalin vitsauksen, yliyrittämisen kolottamia jäseniä.
Kuinka ollakaan, juuri luonto ja liikkuminen auttavat pääsemään kiinni ajattomaan liikuntoon, joka vapauttaa mieltä ja hoivaa kehoa. Kuten hiljattain edesmennyt isäni sanoi, että katsellaan ja hengitellään rauhallisesti, niin juuri sitä luonnossa voi tehdä. Keskittyä olennaiseen, hengittämiseen. Neljään laskien sisään, hengityksen pidätys ja neljään laskien ulos. Toisto. Siinä on se olemisen ja rauhan ydin. Omat ajatukset on helpompi kohdata juuri luonnon keskellä kävellessä. Sitä kautta voi välttää pannan kiristymisen pään ympärillä. Olisiko luonto se meidän varsinainen kolmen jalokiven arvoinen turvapaikka?
Ajatella, että niin paljon kaltoin kuin olemme sitä kohdelleet, niin silti luonto ottaa meidät vielä vastaan hoitavaan syliinsä. Tuntuu siltä kuin kaupunkistruktuurin keinotekoiset muurit sortuisivat ja vihreä orgaaninen fraktaalisuus pääsisi sen läpi muistuttaen mikä lopulta on pysyvämpää. Luontoa voi kokea yllättävän paljon jopa muutamaksi viikoksi eristetyn Uudenmaan sisällä erilaisissa puistoissa ja luonnonsuojelualueilla. Etuoikeutettuja ovat ne, jotka saavat kulkea vapaasti Kainuun korvessa ja Lapin erämaassa. Mutta vasta vastakohdat terävöittävät merkityksiä. Aina levossa elänyt ei välttämättä ymmärrä mitä lepo tarkoittaa oravanpyörässä eläneelle. Se on pikemminkin autuutta.
Podcastaajan arkeen tämä poikkeuslaki on vaikuttanut siten, että haastattelut täytyy pitää etänä ja osapuolten täytyy opetella käyttämään itselleen ehkä vieraitakin laitteita ja ohjelmistoja. Näin nopealla aikataululla tällaiset muutokset ovat omalta osaltani vasta testivaiheessa, joten päädyin ekologisia arvoja korostaen kierrättämään hiukan materiaalia.
Tämä minun aiempiin kymmenisen vuotta sitten Ruusu-Ristissä pitämiin esitelmiin pohjautuva essee kertoo yhden vaivaisen etsijän tiestä sekä monien kulttuurien merkkihenkilöiden ylistämästä totuudellisuuden hyveestä. Esitelmä oli eräänlainen libretto 12-kieliselle kitaralle säveltämääni teokseen, jonka kahdentoista instrumentaalikappaleen nimet kuvasivat eri hyveitä. Se tuntuu nyt hyvältä, kun meidän erityisesti tässä tilanteessa täytyy pitää yhtä, turvata humaaneihin arvoihin ja kaivata viisautta samalla tavalla kuin tunnetussa buddhalaisessa mantrassa turvataan Viisaaseen (Buddha), Hyveoppiin (Dharma) ja Yhteisöön (Sangha).
Kun katselen aikaa taaksepäin, niin huomaan, että tie on allekirjoittaneen kohdalla selvästi käynyt idän uskontojen kautta takaisin länteen. Nuorena minulle tutuksi tullut teosofinen liike on avannut ymmärtämään näkymiä ja samankaltaisuuksia eri uskontojen ja maailmankatsomusten välillä. Ruusuristiläisyys globaalina ja kansallisena liikkeenä puolestaan on syventänyt minussa länsimaisen mystiikan ymmärrystä. Tämä tie on lopulta osoittanut minulle hyvin tärkeän kaikkia uskonnollis-filosofisia järjestelmiä yhdistävän kulmakiven henkisessä kulttuurissa eli hyveellisen elämän merkityksen. Nimenomaan tämän näkökulman haluaisin nyt tuoda esiin.
Psykologiset totuudet
Totuutta on vaikea määritellä. Omalla kohdallani kyseiselle sanalle on kuitenkin elämän myötä muodostunut tiettyjä merkityksiä. Oma etsintäni alkoi noin kolmentoista vuoden ikäisenä, jolloin harrastin itämaisia kamppailulajeja ja niiden kautta innostuin henkisempään, jopa uskonnolliseen etsintään. Alussa en tietenkään tuntenut totuuden etsimisen termiä, vaan ahmin kirjojen ja elokuvien kautta itämaista mystiikkaa sen itsensä vuoksi. Luontainen lapsenomainen kiinnostus ja uteliaisuus oli suuri.
Jossain vaiheessa kävi kuitenkin selväksi, että hain jotain sekä fyysisellä että henkisellä tasolla. Fyysisesti halusin saavuttaa kehon hallinnan ja kestävyyden. Henkisesti taas halusin löytää oikeanlaisen keskittymisen tilan, jotta fyysinen oleminen ja tekeminen olisi kevyttä ja harmonista. Oli jokseenkin selvää, että vaikka fyysisillä harjoituksilla voitiin saavuttaa taipuisa ja voimakas keho, niin juuri henkiset harjoitukset ja mielenharjoitus olivat ne, jotka kruunasivat taidot ja tekivät kamppailulajeista ei vain taidetta, vaan välineen ylittää inhimilliset rajat. Kiinnostus yliluonnollisiin voimiin heräsi siinä vaiheessa. Joidenkin kamppailulajien mestarien suoritukset tuntuivat yli-inhimillisiltä, kuten esimerkiksi Rauta Paita- eli Iron Shirt Chi Kung-tekniikat. Jotkin budolajien tyylisuunnat opettivat, että mestaruus lajissa lähtee sisäisen voiman hallinnasta. Pelkät fyysiset harjoitukset eivät koskaan voisi yltää samaan kuin mihin Ki-voiman hallinnalla voisi kyetä.
Tämän harrastuksen myötä tieni siis kulki enemmän mielen hallintaan ja henkisiin harjoituksiin sekä tietysti kirjallisuuteen, jossa käsiteltiin perimmäisiä asioita, itämaisia uskontoja ja uskomuksia. Tieto näistä perimmäisistä kysymyksistä alkoi askarruttamaan minua todella ja sai enemmän sijaa elämässäni. Totuuden etsinnän merkitys alkoi hahmottumaan ja mietiskelyharjoitukset alkoivat tuntumaan tärkeämmiltä.
Meditaatio itsessään oli minulle alussa jonkin sellaisen tavoittelua, josta ei tiedä tai ainakaan ei muista mitään aiemman kokemuksen perusteella. Puhutaan valaistumisesta tai oivalluksesta. Olemme lukeneet Isosta Kirjasta, että ”Me olemme jo jumalia”. Vajrayana-buddhalaisuudessa vastaavasti sanotaan, että “Me olemme buddhia jo nyt”, jotenkin täydellisiä sisimmässämme. Meidän täytyy vain muistaa ja palauttaa tämä alkuperäinen täydellisyys mieliimme, kuoria unohduksen ja harhan verhot pois. Mutta sanottiin niin tai näin, niin alkuvaiheessa henkistä etsintää tavoittelemme jotain tuntematonta. Parhaimmillaan olemme vain kuulleet tai lukeneet kuvauksia tavoitteesta. Tässä merkityksessä totuus sisältää tuntemattoman elementin.
Totuuden etsinnän vaikeus tulee siitä paradoksista, että miten voi etsiä jotain, jota ei tunne eikä tiedä? Eipä niin mitenkään paitsi, että hapuilemalla ja kokeilemalla kaikenlaista, tunnustelemalla mikä tuntuu oikealta ja kehittävältä. Tuntemattoman ja tarkasti määrittelemättömän tavoittelun yksi ensimmäisiä kohokohtia omalla kohdallani oli mielen tyhjennys-harjoitus, jota olin jatkanut koko kamppailulajien harrastamisen ajan. Tyhjän mielen eli mushin idea on se, että vain tyhjä ja valpas mieli pystyy aistimaan vastapuolen mielen liikahduksia ja siis kääntämään taistelutilanteen edukseen. Siinä ei saa olla pelkoa eikä toiveita. Mieli ei saa tarrautua vastapuolen käsiin, ei jalkoihin, ei hartioihin, ei silmiin eikä muihinkaan ulkopuolisiin tekijöihin tai hyökkäyksen ja puolustusliikkeiden suunnitteluun, vaan mielen täytyy liukua sulavasti ja jatkuvalla liikkeellä lopputuloksesta huolehtimatta. Tavallaan voisi ajatella, että kosmisen voiman ja tarkoituksen annetaan toteutua spontaanissa liikkeessä.
Kolmivaiheinen meditaatio eli hengityksen laskeminen, hengityksen tarkkailu ja hiljaa oleminen on mielentyhjennyksen yksinkertaisin ja yleisin menetelmä. Mutta ajatellaanpa uudelleen lähtökohtaa. Istut alas, laitat jalat ristiin, rauhoitut, alat laskemaan sisään- ja uloshengitystä. Kuinka nopeasti huomaatkaan, että sekosit laskemisessa? Ajatukset lähtivät omille teilleen. Mitä enemmän tätä harjoittelee, niin sitä selvemmäksi käy, että tässä puhutaan todellisesta henkisestä harjoituksesta, jonka taito ja vaikutukset voivat olla yksi tärkeimpiä avuja, mitä ihminen elämänsä aikana saattaa saavuttaa. Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa kykyä suunnata mieli ja ajatukset tiukasti yhteen kohteeseen kymmeniksi minuuteiksi, jopa tunneiksi.
Jos nyt pääsee harjoituksessa siihen pisteeseen, että pystyy laskemaan hitaasti ajatuksen herpaantumatta kymmeneen ja vielä toisen kerran peräkkäin, on saavuttanut jotain, jota itseasiassa aika harva ihminen pystyy luonnostaan tekemään. Mutta tämä harjoitus on silti vasta alkusoittoa. Miltä kuulostaa se ajatus, että ajatuksen lento on kokonaan pysäytettävä, mieli tyhjennettävä kokonaan ajatuksista? Mahdotonta, pelottavaa? Mitä, jos ajatukset eivät lähdekään enää rullaamaan? Onko siitä lopulta edes mitään hyötyä? Mieli keksii kyllä sata syytä, miksi jättää harjoittelu kesken, mutta toisaalta kiinnostus ja uteliaisuus tietää onko tyhjä mieli mahdollista, se voi kasvaa suuremmaksi kuin lukemattomat syyt välttää harjoittelu.
Jälkikäteen voin sanoa, että itselläni oli uteliaisuutta käydä pidemmälle. Ja se oli kannattavaa. Ensimmäinen kerta kun huomasin, että ajatuksen juoksu oli tyrehtynyt, sen tajuaminen oli kuin olisi saavuttanut jotain suurta ja merkittävää. Uskalsin verrata sitä jopa jonkinlaiseen valaistumiskokemukseen. Hetki oli lyhyt, säikäyttävä ja voimakas. Tyhjän mielen kokemus on toki saanut kolmenkymmenen vuoden aikana erilaisia uusia ulottuvuuksia. Psykologisesti ehkä tärkeintä ajatuksen loppumisessa on se, että saavutettu tyhjä hetki avaa mahdollisuuden uusille assosiaatioketjuille, jotka muuten kulkisivat samaa rataa päivästä toiseen.
Tämän haluan kertoa vain yhtenä esimerkkinä siitä, miten tuntemattoman, ennaltatietämättömän tavoittelu voi osua maaliin, kun yrittää tarpeeksi. Paradoksi ”miten kaivata jotain, jota ei tunne” on todellakin vain paradoksi, ei mikään mahdottomuus. Käytännössä minulle oli siis kirjojen kautta välitetty tietoa jostain, jota en itse voinut tietää todeksi muun kuin harjoituksilla hankitun oman kokemuksen kautta. Totuus voi olla tällaista tavoittelua, jonka realistisesta saavuttamisesta et varmuudella osaa sanoa mitään. Paitsi sitten, kun olet sen kokenut.
Tämän kokemuksen myötä minulle on muodostunut pari kuvailevaa määritelmää totuudelle: tuntematon, tyhjyys, oivallus ja ilo. Sanotaan, että totuus vapauttaa meidät. Vapauteen taas liittyy ilo, jota voisi vaikka kuvata koko talven navetassa ryvettyneen lehmän iloksi ja riemuksi, kun se keväällä päästetään veräjältä vapaaksi laitumelle. Ilo täyttää kehon jokaisen solun eikä puolen vuoden paikallaan olemisesta tullut kankeus tunnu enää missään. Koko keho ja mieli ovat täynnä iloa, riemua ja vetreyttä.
Tyhjä tila ei ole todellisuudessa tyhjää, jos sallitaan asian paradoksaalinen ilmaisu. Kvanttimekaniikkaan perehtyminen on opettanut minulle saman asian. Kvanttifluktuaatioiden alituinen vaahtoilu tuottaa virtuaalipartikkeleita, joista osa katoaa ja osa realisoituu oikeiksi hiukkasiksi. Tyhjä tila sisältää ilmenemätöntä energiaa. Ilman tätä näkymätöntä pohjaliikettä “alkumeressä” ei olisi mitään mitä on.
Tyhjyys sisältää kaiken ilmentymisen mahdollisuuksina ja nuo mahdollisuudet pyrkivät aina ilmenemään tavalla tai toisella, inhimillisessä elämässä yleensä ajatuksen kautta. Aktiivisuus on luonnollinen olotila, tyhjyys on luonnollinen perussyy. Tämän oman kokemuksen vahvistaman päättelyn seurauksena en näe tyhjyydessä itsessään mitään vaaraa enkä pelättävää, vaan päinvastoin, hyvin paljon annettavaa. Itseasiassa en usko, että ihminen voi elää kovinkaan onnellista ja harmonista elämää ilman, että on kohdannut tämän arvaamattoman, ehkä pelottavankin puolen totuudesta. Buddhalaiset käyttävät tästä tyhjyyden elementistä nimeä sunyata.
Toinen puoli totuutta on ehkä enemmän teoreettinen, mutta täytyy muistaa, että se mikä on toiselle teoriaa ja tuntuu teoreettisesta, voi toiselle olla hyvinkin käytännönläheistä ja konkreettista. Itämainen filosofia sisältää käytännönläheisiä, psykologisia perustotuuksia muun muassa onnesta ja elämän perusluonteesta. Nämä totuudet voi löytää elämää tarkkailemalla, tutkimalla, opiskelemalla ja elämällä. Mutta henkiset filosofiat sisältävät myös vaikeammin todettavia premissejä ja aksioomia. Haluan seuraavassa käsitellä hiukan niitä.
Silmille näkymättömät todellisuudet
Kamppailulajien harrastamisen yhteydessä ei voinut olla kohtaamatta intialaista joogaa. Jos kiinalainen filosofia ei sisällä tarpeeksi mystisiä elementtejä niin intialainen filosofia ja jooga varmasti sisältävät. Itselleni metafyysiset totuudet ykseydestä ja tyhjyydestä ovat itseasiassa helpommin hyväksyttäviä ja todennettavia kuin käytännönläheisemmiksi luokitellut totuudet. Ajatellaan esimerkiksi kehon energiajärjestelmää, kiinalaista tai intialaista chakra-järjestelmää. Mietitään myös kaikkia niitä jumaluuksia, maailman ja ihmisen luomismyyttejä, ihmiskunnan menneisyydestä ja tulevaisuudesta kertovia oppeja, syntymää edeltävää ja kuolemanjälkeistä elämää, oppeja taivaista ja helveteistä, tarinoita viisaista opettajista, jne… Ei ole uskontoa, joka ei näihin ottaisi kantaa jollain tavalla. Onko meillä mitään keinoa päästä selville näiden oppien totuudellisuudesta?
Teosofia opettaa ja pyrkii näyttämään vertailevan uskontotieteen kautta sen yksinkertaisen asian, että kaikilla uskonnoilla on sama alkuperä, niin kutsuttu aikainviisaus, sanatana-dharma. Mikään nykyisistä uskonnoista ei kuitenkaan opeta sitä puhtaana vaan jollain tavalla turmeltuneessa muodossa. Mutta lisääkö teosofia tällä yhden opin lisää oppien mittaamattomaan pinoon?
Henkilökohtaisesti minua kiehtoi ja veti puoleensa tämä yhteenliittävä ja kokoava oppi. Minusta oli aina tuntunut, että näinhän sen täytyy olla, mutta samalla minussa elävä totuuden etsijä haluaa tietää ja kokea tarkemmin, syvemmin, paremmin ja enemmän. Sen takia jossain vaiheessa jouduin eräänlaisen valinnan eteen. Onko minun uskottava johonkin tiettyyn uskontoon? Entä teosofisiin selityksiin uskonnoista? Mitkä ovat ne perusasiat, joihin voin, haluan ja kannattaa uskoa?
Mainitsin alussa, että tieni on käynyt idästä länteen. Se tarkoittaa myös sitä, että jouduin jossain vaiheessa elämää kamppailemaan tämän ajatuksen kanssa tosissaan. Olisi ollut helpompi vain ottaa jokin uskomusjärjestelmä sellaisenaan, vaikka kristinusko ja mennä sen mukaan. Antaisinko jonkun toisen tehdä sen valinnan puolestani, vai tekisinkö sen itse? Millä perustein? Kirjailija-mystikko Pekka Ervastin tekstien ja hänen kautta Ruusu-Ristiin välittyneiden opetusten avulla onnistuin näkemään suurenmoisia, sanoisinko ainakin idän veroisia merkityksiä kristillisissä opeissa. Se rauhoitti hiukan mieltäni ja ymmärsin, että en ole pakon edessä tehdä mitään erityistä valintaa, mitä tulee oppeihin. Toki ruusuristiläinen tulkinta juutalaiskristillisestä perinteestä on toisenlainen kuin valtakirkkojen, mutta se on oma asiansa käsiteltäväksi.
Käytännössä sisälläni oleva pattitilanne rauhoittui kunnolla vasta, kun sallin itselleni vapauden olla uskomatta mihinkään muuhun kuin Hyvään. Tämä tarkoittaa siis, että ne näkymättömät totuudet eli opit joiden totuudellisuutta en voi vahvistaa, jäävät avoimiksi siihen asti, kunnes saan niistä lisää tarvittavaa tietoa. Sitä voi hankkia sekä itse henkilökohtaisesti kokemusta kerryttäen että muiden itseäni pätevämpien ja kokeneempien ihmisten avustamana.
Kaikki edellä kerrottu tuo uuden määritelmän totuudelle. Voidaan kysyä, että mitä on erilaisten henkisten oppien ja väittämien totuusarvo? Kutakin yksittäistä uskonnollista dogmia tai yksilön väittämää henkimaailmasta voidaan tutkia totuusarvon kautta. Totuuden etsijänä siis haluan tietää mikä on totuus kunkin esitetyn asian eli teorian takana, oli kyseessä sitten jälleensyntymisoppi, oppi ylösnousseista mestareista, enkelihierarkioista tai vaikkapa jonkin henkilön historiallisuudesta. Knoppitietona muuten keskiajalla vakiutuneen kristillisen enkelihierarkian toisen kehän toinen ryhmä on englanninkieliseltä nimeltään Virtues eli Hyveet. Näiden enkeleiden tehtävänä on taivaallisten kehojen liikkeiden tarkkailu ja ohjailu, jotta kosmos pysyisi järjestyksessä.
Minusta nämä näkymättömät totuudet ovat siis vaikeampia paloja nieltäväksi kuin psykologiset ja metafyysiset totuudet. On helpompi yhtyä ja päästä yksimielisyyteen siitä, että kaiken takana on ykseys kuin siitä, että esimerkiksi Jeesus Nasaretilainen eli tai ei elänyt ajanlaskumme alussa.
Totuutta tavoitellessa jotkut tukeutuvat logiikkaan ja järkeilyyn, toiset intuitioonsa tai uskoonsa. On myös niitä, jotka odottavat totuudelta toistettavuutta tai mitattavuutta ja niitä, joille totuus on vain suhteellinen asia tai käsite tyyliin ”kullakin on oma totuutensa.” Totuuden etsijän ei ole pakko lokeroitua mihinkään, mutta mielestäni näiden tapojen ymmärtäminen on olennaista minkä tahansa totuuden selvittämiseksi.
Elämäni on aina ollut vastausten hakemista elämän ja kuoleman kysymyksiin. Olen myös halunnut tehdä voitavani, että pääsisin sillä tiellä eteenpäin. Tiedon keräämisessä ja päättelyssä on omat haasteensa. Samoin jopa oma kokemus voi joskus johtaa meidät harhaan, sillä onhan yhdessä elämässä hankittu kokemus yleensä aina rajallinen ja subjektiivinen. Arki-intuitio on johdattanut meitä harhaan monissa tieteenfilosofisissa kysymyksissä. Seuraavassa haluan esittää ajatuksia siitä, mikä on hyvefilosofin menetelmä totuuksien selvittämiseksi.
Hyveet
Mikä on hyve? Hyve (kreik. aretē, lat. virtus) tarkoittaa sielun ja ruumiin hyvän mahdollisimman täydellistä toteutumista. Se voidaan myös määritellä tarkoittavan eettisesti ja moraalisesti arvokasta luonteenpiirrettä. Hyve oli keskeinen käsite antiikin moraalifilosofiassa eli etiikassa. Hyveet ovat taitoja, eivät tietoja ja nimenomaan tämä puoli hyveissä kiinnostikin minua alunperin. Tiedon keräämisestä aiheutunut informaatioähky ja avoimien kysymysten loputon sarja saa lopulta miettimään tiedon ja totuuden suhdetta. Voiko totuutta tietää ilman, että sen taitaa?
Kardinaali- eli päähyveet ovat tunnetuimmat antiikin aikaiset hyveet, jotka ovat siirtyneet muun muassa Tuomas Akvinolaisen seitsemän hyveen oppiin. Nämä ovat: järkevyys (tai kohtuullisuus), oikeudenmukaisuus, rohkeus (eli urhoollisuus) ja varovaisuus (tai harkitsevaisuus). Akvinolainen laski näiden lisäksi mukaan kirkolliset hyveet eli uskon, toivon ja rakkauden. En tiedä ihan tarkkaan näiden kolmen kirkollisen hyveen merkitystä Akvinolaisen opeissa, mutta omasta mielestäni ne eivät varsinaisesti kuulu hyveisiin, jos hyveitä ajatellaan arvokkaina luonteenpiirteinä ja kehitettävinä ominaisuuksina. Ne ovat jotain vielä syvempiä henkisiä ominaisuuksia, jotka ilmenevät eri hyveissä tai hyveiden kautta. Esimerkiksi rohkeudessa on uskoa, kärsivällisyydessä toivoa ja myötätunnossa rakkautta. Ehkäpä voisi ajatella teologisten hyveiden olevan kuin kolmio, joka laskeutuu neliöön eli kolminaisuus, joka laskeutuu nelinäiseen maailmaan kyllästäen hyveet parhaimmilla mahdollisilla ominaisuuksilla.
Nykyisistä suomalaisista hyvefilosofian tutkijoista tunnen vain Antti Kylliäisen, joka vaikuttaa olevan yksi harvoja, joka luennoillaan puhuu hyveistä ja niiden merkityksestä.
Hyveitä voidaan luetella kymmenittäin, tai jopa sadoittain ja niistä saakin hyvän mietiskelyaiheen vuoden jokaiselle päivälle, jos niin haluaa. Tässä niistä joitakin pureskeltavaksi:
…ahkeruus, anteliaisuus, avoimuus, empaattisuus, epäitsekkyys, herkkyys, huolellisuus, hurskaus, hyväntahtoisuus, innostuneisuus, joustavuus, kauneus, kiitollisuus, kohteliaisuus, kunnioitus, kuuliaisuus, kärsivällisyys, laupeus, luotettavuus, maltillisuus, myötätuntoisuus, määrätietoisuus, nöyryys, palveluhalukkuus, puhtaus, puolueettomuus, päättäväisyys, raittius, rauhallisuus, rehellisyys, rohkeus, sinnikkyys, sitkeys, siveellisyys, syvällisyys, taitavuus, tarkkanäköisyys, tasapainoisuus, tasapuolisuus, totuudellisuus, uskollisuus, vaatimattomuus, varovaisuus, vastuullisuus, viattomuus, vieraanvaraisuus, vilpittömyys, voimakkuus, väkivallattomuus, ystävällisyys,…
Mutta juuri totuutta, totuudellisuutta ja totuuden rakkautta on sanottu näiden kaikkien hyveiden perustaksi. Syvä totuuden kaipuu kuljettaa ihmisen läpi monenmoisten sokkeloiden ja vaarojen eikä niiden läpi pääse, jos muut hyveet eivät herää ihmisessä ja toteudu käytännössä.
Kustakin hyveestä voisi puhua oman esitelmän verran, mutta nostan tässä esiin yhden esimerkin vuoksi, nimittäin rehellisyyden. Rehellisyys itselle ja muille kanssaihmisille on yksi tärkeimmistä hyveistä, mutta myös suurimmista koettelijoista itsekasvatuksessa. Meissä taistelevat ”henget”, joista toinen puoli tietää mikä on hyvää ja toinen puoli haluaa tehdä muuta, nauttia, ottaa rennosti, ei välttämättä siis halua tehdä pahaa, mutta ei myöskään hyvää siinä mielessä, että luopuisi omista mielihaluista ja suuntaisi elämänsä aktiivisesti korkeimpien hyveiden ja päämäärien toteuttamiseen. Eivät suuret opettajat liene silti turhaan sanoneet, että unohtakaa itsenne, niin löydätte itsenne. Rehellisyyden ihannetta toteuttavassa ihmisessä se nostaa kamppailun, joka voi kestää pitkiä aikakausia ja piinata sielua. Voiko tuosta sisäisestä taistelusta pelastua kerran sille tielle lähdettyään?
Paheitakaan ei voi unohtaa kokonaan, koska ymmärrämme asiat usein vastakohtien kautta. Mainittakoon niistä esimerkiksi perinteiset seitsemän kuoleman syntiä: ylpeys, kateus, ahneus, viha, mässäily, huoruus ja valheellisuus. Lisäksi itsekkyys, välinpitämättömyys, karkeus, tahdittomuus, pelkuruus, jne,… kuuluvat paheisiin. Mutta onko kaikki niin mustavalkoista, vain hyvää tai pahaa? Ja mikä hyveissä on sitten niin erikoista, miksi suuret uskonnot ja sielut puhuvat niistä alituisesti? Tuskin ilman syytä. Olen kerännyt tähän muutamia lainauksia ympäri maailmaa eri henkilöiltä, jotka erinomaisella tavalla kiteyttävät hyveoppia:
- Suurenmoinen ihminen ajattelee aina hyvettä; tavallinen ihminen ajattelee mukavuutta. -Kungfutse
- Nousta rinnettä ylös on hyve. Juosta alas on pahe. -Kiinalainen sananlasku
- Ylevä ihminen ei ole tietoinen hyveellisyydestään ja tällä tavalla hän todella on hyveellinen. Ala-arvoisen ihminen ei koskaan kadota hyvettä silmistään ja tällä tavalla hän kadottaa hyveen. -Laotse
- Puhtaus luo viisauden, himo saituuden ja tietämättömyys hulluuden ja pimeyden. – Bhagavad Gita
- Hyve on ikään kuin sielun terveyttä, kauneutta ja hyvä tapa. -Platon
- Hyve on sielun kauneutta ja pahe sielun epämuodostuma. -Sokrates
- Meidän hyveet ja paheet nousevat samasta lähteestä. -Goethe
- Ihminen, joka ei ole hyveellinen, ei koskaan voi olla onnellinen. -Epikuros
- Suuret adeptit harjoittavat alati kaikkia korkeimpia hyveitä. -Blavatsky
- Ihmisessä ei voi olla enemmän totuutta kuin hänessä on hyvyyttä. -Swedenborg
- Hymy on puoli hyvettä. -Eino Leino
Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Hyveellisen elämän tarkoitus on lyhyesti sanottuna: ajatuselämän kirkastus + tunneluonnon puhdistus + intuition herätys, jotka yhdessä aikaansaavat aineen ja fyysisen kehon elävöitymisen, lopulta henkisen täydellistymisen. Sivutuotteena hyveellisen elämän sanotaan tuovan onnellisuuden ja vapautuksen tietämättömyydestä.
Hyve-meditaatio-analogia
Seuraavassa esitän eräänlaisen kolmitasoisen analogian havainnollistamaan meditaatio- ja hyveharjoitusten suhdetta. Kuten aiemmin mainitsin, niin yleensä meditaatiossa lasketaan olevan kolme päävaihetta eli:
- Keskittyminen, joka on hengityksen laskemista
- Meditaatio, joka on hengityksen tarkkailua
- Kontemplaatio, joka on yksinkertaisesti olemista
Kukin vaihe voi kestää vuosia saavuttaa. Meditaatio itsessään on yleensä suhteellisen pieneen hetkeen sijoittuva harjoitus. Ongelmaksi usein muodostuu se miten mietiskelyn tulokset tai mietiskelyn olotila voidaan siirtää arkielämään, siihen arkeen, joka ei ole luostarielämään tai retriittiin sidottu.
Ajattelen, että pienen meditaatio HETKEN voi ikään kuin laajentaa pitkäkestoiseksi ELÄMÄKSI hyveharjoitusten kautta. Hyveharjoittelussa voi nähdä seuraavan analogian mietiskelyn kolmeen eri vaiheeseen:
- Keskittyminen on sitä, kun päivän teemaksi valitaan yksi hyve ja pidetään se herkeämättä mielessä
- Meditaatio on sitä, kun syvennytään ja haetaan tietoa hyveestä järjen ja intuition avulla
- Kontemplaatio on sitä, kun harjoittaja tulee yhdeksi hyveen kanssa
Hyveellinen elämä muuttaa ihmisen kaikkia olemuspuolia ja avaa aisteja näkemään niin psykologisia kuin näkymättömiä totuuksia.
Mielenkiintoisen näkemyksen eettisen elämän vaikutuksista henkiseen kasvuun voi lukea esimerkiksi Pekka Ervastin “Jeesuksen Salakoulu”-kirjasta. Ervast valottaa siinä vuorisaarnan viiden ohjeen toteuttamisen tietä viitenä askeleena, jotka vievät viis’astumiseen. Viisi askelta ovat: suuttumattomuus, puhtaus, vannomattomuus, pahan vastustamattomuus ja rakkaus. Ne ovat erinomaisen erikoinen sekoitus vanhoja perinteisiä hyveitä, haluaisin melkeinpä sanoa uuden ajan hyveitä.
Kun pieni meditaation HETKI muuttuu pitkäkestoiseksi IHMISELÄMÄKSI, on vielä tehtävä yksi analogia, jossa ELÄMÄSTÄ tulee kokonainen TIE. TIE viittaa erityisesti teosofisessa maailmankatsomuksessa vihkimystiehen, jossa ihmisen elämien ketju täydellistyy, ihmiskunnan päämäärä saavutetaan ja egon kuoleman kautta yksilölle luodaan ikään kuin uusi keho. Koska näistä vihkimysasioista puhuminen menee enemmänkin näkymättömien todellisuuksien kategoriaan tyydyn lopuksi vain siteeraamaan Pekka Ervastia hänen vuonna 1926 pitämästään esitelmästä “Vihkimys ja vihkimysmysteerioita”:
Tällä tavalla lyhyesti kuvaten voimme sanoa, että vihkimys on kolmenlainen mysteerio. Ensimmäiseksi ihminen otetaan vastaan johonkin veljeskuntaan. Toiseksi vihkimys on todistus ja leima, että tietoa on hankittu, ja kolmanneksi, että tajunta on laajentunut ja tajunnan laajeneminen yhä tulee tapahtumaan.
Tämä herättää vielä erityisen kysymyksen totuuden luonteesta: milloin totuus on saavutettavissa yksin omin voimin ja milloin totuuden saavuttamiseen vaaditaan apua, joko muilta kanssakulkijoilta tai korkeammilta tahoilta niiltä, jotka ovat totuuden jo löytäneet?
Buddhalainen mantra
बुद्धं शरणं गच्छामि।
Buddham saranam gacchami
Turvaan Viisaaseen
धर्मं शरणं गच्छामि।
Dhammam saranam gacchami
Turvaan Hyveoppiin
संघं शरणं गच्छामि।
Sangham saranam gacchami
Turvaan Yhteisöön
Linkkejä
- Historian influenssapandemiat
- Buddhalaisuuden kolme jalokiveä
- Klassiset ja kristilliset hyveet
- Antti Kylliäinen: Paksunahkaisuudesta suurisieluisuuteen – hyveet työssä ja elämässä
- Virtue ethics / Virtue philosophy
- Ruusu-Risti ry
- Pekka Ervast
Voit ladata tämän esseen koneellesi ja lukea PDF tiedostona seuraavasta linkistä: Totuudellisuuden hyve – mielin kielin kuvailtuna
Kuva
Luca Giordano – Hyve-maalaussarjasta: Allegoria harkitsevaisuudesta (1680), Public Domain
Näkökulmia Mesokosmoksesta 