Gerard van Honthorst - The Denial of St Peter, 1592–1656

Epilogi on uusi prologi (episodi 26)

essee, podcast

On tullut aika Mesokosmoksen ensimmäisen kauden viimeisen eli kahdennenkymmenennenkuudennen jakson. Käyn läpi hiukan kulunutta kautta, kerron kokemuksista matkan varrelta ja kiitän haastateltavia ja kuulijoita yhteisestä matkasta tiedon monikaistaisella valtatiellä. Avaan myös tulevaisuuden suunnitelmia. Luvassa on sukelluksia syntyihin syviin, vaivalloista matkaamista Vipusen vatsassa, jännittäviä hetkiä uuden haastattelujoukon kanssa. Loppu on aina jonkin uuden alku.

Flammarion

Uskonnot metodina (episodi 25)

essee, podcast

Voiko uskontoja ajatella metodina samalla tavoin kuin puhutaan tieteellisestä menetelmästä? Ei siis pelkästään niin, että uskontoja itsessään tutkitaan tieteellisin menetelmin vaan niin, että uskonto olisi tai se sisältäisi menetelmiä esimerkiksi itsekasvatukseen, maailman ymmärtämiseen, näkyvien ja näkymättömien lainalaisuuksien löytämiseen ja tutkimiseen. Tieteen ja uskonnon vertailu johtaa helposti ikiaikaiseen väittelyyn toinen toisensa ylivertaisuudesta enkä halua niinkään ottaa kantaa siihen debattiin. En myöskään halua ottaa kantaa minkään tietyn uskonnon metodin paremmuudesta. Yritän enemmänkin tehdä huomioita, jotka tuntuvat toisaalta yhdistävän, toisaalta erottavan uskontoja, tiedettä ja elämänfilosofioita.

Ilmakuva Goetheanumista

Uusi ajatus on mahdollista (episodi 22)

podcast

Tässä jaksossa Mesokosmos toivottaa tietoisuustutkija ja kirjailija Jeremy Qvickin tervetulleeksi saman pöydän ääreen kynttilän valoon jakamaan ajatuksia luovasta ajattelusta. Uuden ajatuksen metsästys alkaa pienellä todellisuustarkastuksella ja historiakontekstin muistelolla. Tämän jälkeen siirrymme uudelleen luomisen mysteeristä ja luonnollisen rytmiikan löytämisestä oman mielen puutarhan hoitoon. Rudolf Steinerin vapauden filosofiaan pohjautuen, nykyajan fenomenologista filosofiaa jatkavien, kuten Scott Hicksin ja Yeshayahu Ben-Aharonin inspiraatiossa vahvasti kulkeva Jeremy vie meidät lopulta avaruudelliseen matkaan minätietoisuuden lähteille, itseäänsä tarkastelevaan itseen. Postmodernin ranskalaisia filosofeja mukaillen, ajatuksen ja käsitteiden uudelleen elähdyttäminen voi alkaa juuri tästä hetkestä.

Hypermoderni ihminen Kaikkeuden keskellä (episodi 21)

essee, podcast

Lähestyn tämänkertaista aihetta oman työelämän toimenkuvan kautta. Tämä lyhyt essee kertoo postmodernista, totuudenjälkeisyydestä, myyteistä ja muutoksesta. Samalla esitän ja jätän avoimeksi kysymyksiä siitä, millä tavalla henkisten järjestöjen ja henkisen tien kulkijan pitäisi suhtautua tämän päivän kysymyksiin tiedosta, tieteestä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Insinörismiä ja käsien heiluttelua (episodi 14)

essee, podcast

Hiukan laajentaen ajatustenvaihtoa, päätin tällä kertaa hypätä rajojen yli, kuunnella ja kommentoida tässä episodissa erään toisen uskonto-, filosofia- ja tutkimusorientoituneen suomalaisen podcastin eli Maailmanpuun 17.5.2019 julkaistua jaksoa nimeltä “Mitä on totuus? – Esko Valtaoja.” Kyseinen jakso on hyvä kuunnella etukäteen tämän episodin kontekstin ymmärtämisen vuoksi.